perjantai 10. kesäkuuta 2011

44: Tammisalo

To 9.6.201 Retki 20/55.

“Me tehdään Helsingistä Shangri-La”, laulaa Paleface. Hän ei ilmeisesti ole käynyt Tammisalossa, sillä Shangri-La on jo täällä. Tammisalo on kaupunginosa, joka herättää henkilöstä riippuen ihailua, kateutta tai katkeruutta.

Tein retken Tammisaloon suoraan töistä helteisenä iltana. Jesseä en tavoittanut, joten yksin eksyilin taas. Jouduin jälleen nöyrtymään sen edessä, että olen surkea suunnistaja.

TammisaloTammisalo on hyvin selkeästi erottuva kaupunginosa, sillä se on saari. Tammisaloon pääsee autolla vain kahta siltaa, Herttoniemestä tai Laajasalosta. Tammisalo on täydellinen idylli, kaupunginosassa ei ole yhtään kauppaa, baaria eikä muutakaan häiriötekijää, on vain omakotitaloja ja venekerho. Asukkaita on 2 200 ja he kaikki ovat hyvin voivia ja urheilullisia. Ainakaan muunlaisia en nähnyt, kun pyöräilin koko saaren ympäri. Rantaviivaa pitkin Tammisaloa ei pääse kiertämään, sillä ranta on pääosin yksityisomistuksessa. Yhtään ei-etnistä suomalaista en nähnyt. Kaduilla ei näkynyt yhtään joutoväkeä maleskelemassa, kaikki olivat määrätietoisesti suorittamassa jotain. Saaressa ei ole läpiajoliikennettä eikä yhtään niin isoa katua, jonka yli ei voisi laittaa ekaluokkalaista kävelemään.  Tammisalon suomalaisen idyllin erottaa amerikkalaisesta idyllistä enää se, ettei silloilla ole vartioituja portteja. Toistaiseksi roskaväkikin pääse tutustumaan Tammisaloon.

P6098414

Valitsin kuvauskohteeksi Tammisalon kanavan. Jatasalmentie 11:sta komea huvila kannattaa myös käydä katsastamassa. Siellä oli isäntäväkeä pihalla, joten en kehdannut kuvata. Sen sijaan Kotiseutureitissä mainostettu Airotien huvila on palanut vuonna 2005 ja tilalla on kaksi modernia laatikkoa.

Matkaa töistä lähtiessä tuli 29 km ja aikaa kului 2,5 tuntia.

Linkit:

Kotiseutureitti 17: Marjaniemi-Roihuvuori-Tammisalo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti