Välituomio

Tuntuu siltä, että kaupunginosabloggaajalla on vielä tehtävää. Edes kaupunkilehteä tekevät toimittajat eivät tunne kaupunginosien rajoja. Brahen puisto on Alppiharjussa, ei Kalliossa.

Uutinen "Kallion" jättipoppelista

17: Pasila

Retki 17/59

Sattuipa jännä juttu: Retken järjestysnumero on sama kuin kaupunginosanumero!

Tuulisena ja kylmänä loppukevään päivänä tehty retki suuntautui Pasilaan, joka lienee nimenä Helsingin tunnetuimpia kaupunginosia. Pasila jakaantuu neljään osa-alueeseen, jotka on nimetty Pasilan virastomaiseen luonteeseen sopivasti: Itä-Pasila, Länsi-Pasila, Pohjois-Pasila ja – yllätys – Keski-Pasila. Pasilan nimi muuten tulee Fredriksbergin tilan pitkäaikaisesta vuokralaisesta Karl Pasilasta.

Kierros alkoi Itä-Pasilasta, josta nappasimme heti kohteeksi velodromin. Tämä vuoden 1940 olympialaisiin rakennettu urheilupaikka on hieno funktionalismia edustava rakennus. Kävimme istumassa 7000-paikkaisen katsomon ylimmillä riveillä ja yritimme päästä olympialaisten tunnelmaan. Jotka, kuten tunnettua, päästiin pitämään vuonna 1952. Itä-Pasilassa sijaitsevat myös Messukeskus ja Käpylän urheilupuisto. Asuin- ja virastotalot Itä-Pasilassa edustavat betonibrutalismin tyylisuuntaa. Itä-Pasilassa sijaitsee myös Helsingin pääkirjasto, joka tietysti sunnuntaina oli suljettu, mitäpä sitä nyt kaupunkilaisten vapaapäivänä palveluja tarjoamaan pääkirjastossa.

Keski-Pasilassa asuu vain reilu sata ihmistä. Sen kohteet ovat Pasilan rautatieasema, joka wikipedian mukaan on matkustajamääriltään toiseksi suurin. Tämä ei loogisesti voi pitää paikkaansa, sillä Helsingin päärautatieasemalle ei pääse menemättä Pasilan kautta. Sen sijaan Pasilaan pääsee menemättä päärautatieaseman kautta. Näin ollen matkustajamäärän Pasilassa täytyy olla suurin. Valitsimme kuva-aiheeksi Hartwall Areenan, joka on Suomen suurin monitoimiareena 15 000 hengen kapasiteetillaan. Retkipäivänä areena ei ollut auki.

Länsi-Pasilaan on keskittynyt valtaosa Suomen TV-toiminnasta. Siellä ovat sekä Yleisradion että MTV3:n laajat  alueet tuotanto- ja lähetystoimintaan. Mitään Ilmalan osa-aluetta ei muuten ole olemassakaan, nimi taitaa olla MTV3:n yritys erottua YLE:n omaamasta Pasilasta. (“Pasila, Porilaisten marssi!”) Jessen takana Ylen rakennuksen vasemmalla puolella on Pasilan poliisitalo. Sen edessä räjähti vuonna 1995 autopommi – yksi harvoista terroriteoista Suomessa. Linkeistä löytyy kiinnostava salaliittoteoria aiheesta.

Pohjois-Pasilassa ei ole asukkaita. Sen sijaan siellä on  Ilmalan asema, ratapihaa, ratapihaa, ratapihaa ja pieni kaistale keskuspuistoa. Keskuspuistohan on paikallisten mukaan Suomen suurin metsä; alkaa Mannerheimintieltä ja jatkuu Lappiin saakka.

 

Kotiin polkiessa tauko pidettiin Maunulan majalla hyvien rinkulamunkkien parissa. Kumma juttu sekin, että olen elämässäni kaksi kertaa käynyt Maunulan majalla ja molemmat samalla viikolla.

Matkaa tuli 22 km, kesto vajaat kolme tuntia, josta pyörän päällä 1 h 35 min.

Linkit

Pasilan nimen historiaa

Pasilan autopommi oli Suomen historian räikein valtioterroristinen teko sen omaa kansaa kohtaan.

43: Herttoniemi

Retki 16/59

Retki Herttoniemeen oli ajoituksen juhlaa. Eikä vähiten sään vuoksi. Aurinko paistoi ja lämpötila pyöräilyyn sopivasti vähän kahdenkympin alle.

Retken kohteena oli Herttoniemi, joka koostuu neljästä osa-alueesta: Länsi-Herttoniemi, Herttoniemen teollisuusalue, Herttoniemenranta ja Roihuvuori.

 

Suositukseksi Länsi-Herttoniemen kohteeksi kaksi ystäviini lukeutuvaa herttoniemeläistä antoivat toisistaan riippumatta Majavatien päässä sijaitsevan näköalapaikan. Viikin puolelta ylös vie 168 rappusta. Näkymä on komea sekä Viikin luonnon-suojelualueelle että keskustaan, josta voi bongata tuttuja Helsingin siluetin tunnusmerkkejä. Jessen taustalla näkyvät harmaat läjät ovat lunta talven jäljiltä.

 

Mäkeä alas, Lahdenväylän ali ja oltiin Herttoniemen teollisuusalueella, joka sijoittuu top-kolmoseen tähänastisista kuivimmista osa-alueista. Löytyi sieltä sentään puisto, johon on suunniteltu patsaspuistoa. Yksi ruosteinen romu löytyikin auringonkukkaisen nurmikon keskeltä.

 

Herttoniemenrannassa sijaitsee Herttoniemen kartano, joka on avoinna vierailijoille vain sunnuntaisin 12-14, joka osui juuri sopivasti. Saimme mukavan yksityisopastuksen. Kartanon puisto on Suomen kauneimpia barokkipuistoja ja siellä sijaitsee muun muassa Suomen paksuin päärynäpuu (JEE!). Kartanon pihassa toimii kivan näköinen ravintola, jonka kiusaukset tällä kertaa onnistuttiin välttämään.

Viimeisen osa alueen, Roihuvuoren, kohteeksi valikoitui kirsikkapuutarha, koska retkipäivänämme siellä vietettiin hanamia, japanilaista kukkienkatselujuhlaa. Kevään nopeus oli yllättänyt juhlan suunnittelijat ja kirsikat eivät enää kukkineet. Mutta olihan tarjolla sentään japanilaisia tansseja ja itsepuolustuslajeja. Sekä teltasta sushia, jonka nautimme hyvällä halulla. .

Matkaa tehtiin 24 km ja aikaa kului neljä tuntia, josta 1 h 45 min liikkeellä.

32: Konala

Retki 15/59

Kaatuneiden muistopäivänä tehty retki vei Helsingin luoteisnurkkaan - Konalaan. Konala on monille yhtä kuin autokauppoja ja teollisuushalleja Vihdintien vierustoilla. Niiden hallien takana Konala on myös koti 4 500 ihmiselle.

Konalasta oli vaikea löytää kohdetta, mutta kaupunginosayhdistykseltä sain vinkin taideteoksesta, joka on valittu vuoden ympäristötaideteokseksi 2010. Teoksen nimi on Kolme aitaa ja se koostuu – no, kolmesta aidasta. Ympäristötaiteen säätiö toteaa “Vapaasti tilassa, ilman aidalle kuuluvaa rajaamisen tai estämisen tehtävää ne myös herättävät kysymyksiä”. Minussa heräsi esimerkiksi kysymys, että millaisia ovat teokset, jotka eivät tulleet palkituiksi. Jessen arvio oli “vähä hikinen taideteos”.

Konalassa käydessä kannattaa myös ajaa Hilatien läpi. Hilatie on omaleimainen pientaloalue, vaikka jossakin lähteessä mainittu “pieni pala Keski-Eurooppaa Helsingissä” on hiukan liioittelua.

Linkit:
Kolme aitaa –uutinen Hesarissa

Matkaa olisi suorinta reittiä tullut 20 km, mutta kartta jäi kotiin, joten mittarissa oli 25,5 km. Teimme rohkean koukkauksen Espoon puolelle ihan tarkoituksella ja pienen mutkan Vantaalle ihan vahingossa. Aikaa meni n. 2 tuntia kun taukoja ei tällä kertaa pidetty.

02: Kluuvi

Retki 14/59

Oli asiaa Mikonkadulle asekauppaan, niin päätimme samalla napsaista Kluuvin kaupunginosan. Keli oli armottoman tuulinen ja viileä.

Kluuvi on monille Helsinki. Ainakin siinä mielessä, että kun junalla saavutaan Helsinkiin, saavutaan Kluuviin. Ja autolla liikkuville, kun kyltissä lukee Helsinki 50 km se tarkoittaa etäisyyttä Rautatieaseman edessä olevalle Kaivokadulle Kluuvissa. Rautatientorilla on muitakin Helsingin maamerkkejä: Ateneum sekä Kansallismuseo. Kluuviin kuuluu myös Kaisaniemen puisto ja Kasvitieteellinen puutarha. Kaisaniemen kaupunginosaa tai osa-aluetta ei muuten ole olemassakaan. Myös Stockmannin tavaratalo sekä Kluuvin kauppakeskus kuuluvat Kluuviin.

Kluuvi on myös Suomen väkivaltaisin kaupunginosa. Siinäpä hullua päivittelemistä Itä-Helsingin lähiöitä pelkääville – vaarallisin retki on retki Stockmannille. Kluuvin asukkaat tuskin ovat saaneet hakattua itseään tilaston kärkeen, kun kaupunginosassa asuu vain 400 ihmistä.

Kotimatkalla poikettiin Suvilahdessa Stadibike tapahtumassa kokeilemassa pyöriä, katsomassa temppuja ja nauttimasa munkkicolat.

Linkit:
Mikä on kluuvi?
Stadibike

Matkaa kertyi 27 km ja retken kesto taas kolmisen tuntia.

Niin ja se asekauppa – muovikuula-asetta oltiin katsomassa, mutta haluttua mallia ei löytynyt varastosta.

09: Kaivopuisto

Retki 13/59

Äitienpäivän kunniaksi saimme mukaamme myös naiskauneutta aidon äidin muodossa. Aurinkoisen päivän retki suuntautui Kaivopuistoon.

Kaivopuisto on pieni ja vähäväkinen kaupunginosa meren äärellä. Ykkösnähtävyys on tietysti Kaivopuisto itse. Myös Silja Linen terminaali sijaitsee Kaivopuistossa, samoin kuin ravintolasaari Klippan.sekä perinteikäs ravintola Kaivohuone. Mäeltä on komeat näkymät merelle ja Helsingin edustan saarille. Myös Nordenskiödin patsas kannattaa katsastaa ja antautua väittelyyn siitä oliko tutkimusmatkailija suomalainen vai ruotsalainen.

Paluumatkalla otettiin juomat Käpylän Päättömässä kanassa.

Kilometrejä tuli 30,8 ja aikaa meni kolmisen tuntia, joka tuntuu vakiintuneen retken kestoksi.

38: Malmi

7.5.2011 Retki 12/59.

Lähes kesäinen sää hemmotteli jaloittelijoita kiertämään Malmia. Kohde oli lähellä, mutta pyörää tarvittiin, koska Malmi jakaantuu kuuteen osa-alueeseen.

Kierros aloitettiin Pihlajamäestä, jonka päänähtävyyttä kannattaa tulla katsomaan kauempaakin. Pihlajamäestä nimittäin löytyvät Suomen vanhimmat hiidenkirnut. Ne eivät ole edelliseltä jääkaudelta vaan sitä edelliseltä jääkaudelta ollen 50 000 - 100 000 vuotta vanhoja. Kahdesta kirnusta suuremman halkaisija on 6,9 metriä ja syvyys 8,45 m. Tosin nyt pohjalle ei nähnyt koska kirnu oli puolillaan sulamisvettä ja roskia. Toivottavasti kevät kuivattaa vedet ja kaupunki poistaa roskat. Kansalaistoimenpiteenä kirnujen puhdistus ei onnistu, koska kohde on aidattu jykevin, jopa liiottelevin, rauta-aidoin. Pihlajamäen lähiö näyttäytyy arkkitehtuuria tuntemattomalle ankeana betonilaatikkorykelmänä, vaikka oikeasti kyseessä on alue, joka yksi modernin arkkitehtuurin kärkikohteista Suomessa ja alue on suojeltu. Käykääpä katsomassa niin voitte muodostaa oman mielipiteenne.


Pihlajamäen naapurista löytyy Pihlajisto, josta löytyy yllättävä tutustumiskohde: Helsingin kaupungin nimikkopuu. Puu on valittu Helsingin kauneimmaksi vaahteraksi vuonna 2000. Ihan parhaimmillaan se ei vielä ollut kun lehdet eivät vielä olleet täysin auenneet. Tällaisia erikoisuuksia saisi olla enemmänkin. Eihän tuo puu rehellisesti sanottuna sen kummempi ole kuin joku toinen puu, mutta jos tällaiset valinnat saavat lapset tuntemaan ylpeyttä lähiöstään, on se hieno juttu.





Seuraava osa-alue oli Ala-Malmi. Sieltä olisi voinut valita Malmitalon, josta löytyy kulttuuritarjontaa saman verran kuin pienestä kaupungista. Päädyimme kuitenkin Malmin hautausmaalle, jossa voi harrastaa julkkisbongausta. Jesseen teki vaikutuksen hautausmaan valtava koko. Jesselle kun Olavi Virta, Tauno Palo, Matti Pellonpää, Armi Aavikko ja muut ovat tuntemattomia. Minua hiukan häiritsi, että hautausmaan sisällä liikutaan autolla, mutta eipä kai se asiakkaita häiritse.


Tattariharju on aivan turha osa-alue. Pläntti koostuu vain muutamasta korttelista eikä siellä edes asu ketään. On siellä Malmin jäähalli ja Golfhalli, mutta kun emme kumpaakaan harrasta, valitsimme kohteeksi bussipysäkin, jolta Tattarinharjusta pääsee pois.




Suurimman ajan retkestä nielaisi Malmin lentokenttä. Osaksi siksi, että suunnistaja ei löytänyt lentokentän sisäänmenotietä ja teimme hieman ylimääräistä. Malmin lentokentän rauhallisella osa-alueella asuu 2 500 ihmistä, jotka tietysti raivokkaasti vastustavat sitä, että lentokenttä siirrettäisiin ja alueelle tulisi lisää ihmisiä. Onko sitten parempi, että 10 000 ihmistä asuu Nurmijärvellä ja ajaa joka päivä Helsinkiin vai että asuvat Helsingissä ja 100 lentokentän käyttäjää ajaa Nurmijärvelle? Tätä voi miettiä lentokenttää kiertäessään. Lentokentän tornissa on kahvila, josta voi katsella koneiden nousua ja laskua. Siellä nautitiiin virvokkeet.


Viimeinen osa-alue oli Ylä-Malmi, josta kyllä löytyy palveluja, mutta ei mitään kovin omaleimaista. Valittiin siis Malmintori, jonka kauppakeskuksesta pääsee siltaa pitkin (toistaiseksi) Malmin asemalle ja Ala-malmin puolelle Malmin Nova-kauppakeskukseen ja Malmitalolle. Torilla on myös taide, jota Jesse kuvassa hyödyntää. Todennäköisesti kiipeäminen on lain, asetuksen tai järjestyssäännön nojalla kielletty tai vähintään kypärä ja valjaat pitäisi olla.

Linkit:
Malmin (ja muiden) hautausmaan kuuluisuudet
Pihlajamäen arkkitehtuurin linkkejä
Matkaa kertyi 19 km. Retki kesti 3 tuntia, josta puolet liikkeellä.