33: Kaarela

Perjantaina 3.6. Retki 18/55

Pienen otoksen perusteella Kaarela on lähes tuntematon kaupunginosa, vaikka Kaarelassa asuu lähes 30 000 ihmistä. Paremmin tunnettuja ovat sen osa-alueet: Kannelmäki, Maununneva, Malminkartano, Hakuninmaa ja Kuninkaantammi, joka erotettiin vuonna 2007 Hakuninmaasta omaksi osa-alueekseen. Wikipediaan tämä tieto ei vielä ole ehtinyt.

 

 

Kaarela oli minulle Kannelmäen läntisintä osaa lukuun ottamatta outoa seutua ja navigointi osoittautui haasteelliseksi, karttaa joutui konsultoimaan vähän väliä.

Kierros aloitettiin Maununnevalta, jossa oli tarkoitus ottaa kohteeksi alueella oleva suojeltu suo, joka osoittautui niin “kämäseksi” että kohteeksi vaihdettiin Suomen kirjalliseen historiaan piirtynyt tai pikemminkin kirjoittautunut katu: Juoksuhaudantie, karihotakaisturistien pakollinen matkakohde.

 

 

 

 

 

 

 

Kannelmäessä mahdollinen kohde olisi ollut läntisen Helsingin kulttuurikeskus, Kanneltalo. Valitsimme kuitenkin Suomen suurimman, nimittäin Suomen suurimman Prisman. Tyydyimme ihailemaan kolossia ulkoa, sillä ei huvittanut kävellä kilometriä kaupassa saadakseen jäätelön.

Kannelmäestä matka jatkui useiden kartanlukutaukojen, junaradan alituksen ja Mätäojan ylityksen (muutamaan kertaan)  jälkeen Malminkartanoon, jonka kohde oli Malminkartanon jätemäki, Helsingin korkein kohta. Matkalla sinne yritettiin katsastaa itse Malminkartano, sitä kuitenkaan löytämättä. Kartanoitahan meillä on jo kohteina tässä sarjassa kaksikin, joten vahinko ei liene suuri ja rakennus on nykyään yksityiskäytössä. Malminkartanon huippu osoittautui hienoksi kohteeksi, esteetön näköala kaikkiin ilmansuuntiin 90 metrin korkeudella merenpinnasta. Mäen korkeus on katutasosta 76 metriä ja huipulle vie 426 askelmaa, jotka tietysti käveltiin. Huipulle olisi vienyt myös pyörätie, mutta pitihän Helsingin pisimmät portaat kokea.

Takaisin itään palattaessa Hämeenlinnantien alitus löydettiin yllättävän helposti ja heti oltiinkin Hakuninmaalla. Pysäytin alkuasukkaan ja kysyin mitä täällä on nähtävää, kun Internet-lähteistä en mitään löytänyt.Mies kertoi, että “eipä täällä muuta ole kuin taloja ja luontoa, tämmöinen tyypillinen rauhallinen nukkumalähiö”. Luonnosta sitten otettiin kuva. Hakuninmaa oli kuitenkin kärkisijoilla käymistämme paikoista-joissa-ei-ole-mitään.

Viimeinen osa-alue oli Kuninkaantammi. Siellä ei vielä juurikaan ole asukkaita, keskustan rakennustyöt alkavat ensi vuonna. Valmiina alueelle on tarkoitus asuttaa 5 000 uutta helsinkiläistä. Tai saattavat ne olla vanhojakin. Kuninkaantammessa on jännittävä kohde, jota ei ole merkitty karttoihin ja jota en turvallisuussyissä voi tässä paljastaa. Tälle kohteelle on uudessa kaavassa kiinnostavan tuntuinen virkistyskäyttö.  Alue on saanut nimensä tammesta, joka perimätiedon mukaan on Ruotsin kuninkaan 1600-luvulla istuttama. Kovin tunnettu puu ei ole, koska kaksi pysäyttämäämme alueen alkuperäisasukasta eivät puusta mitään tienneet. Ei myöskään brittituristi.

 

 

Paluumatkalla Haltialan kahvilassa nautittiin limu ja munkki. Sekä olut brutaalisti lötkötuopista.

Tuulisena, lähes myrskyisenä päivänä poljettiin 29 km. Retki kesti 3,5 tuntia.