Ennen Hollannin kolmatta melontapäivää oli pari päivää Amsterdamin ihmettelyä. Tälle retkelle sain mukaan myös naisseuraa ja mikäs sen mukavampaa! Melontaretken kohteena oli Waterlandin alue aivan "Damin" ulkopuolella. Nimi tullee vedestä eikä isästä, sillä alue on vedeltä vallattua, kuten kolmannes maan pinta-alasta.
Vuokrasimme fillarit hotellin naapurista ja poljimme 15 km kohteeseen. Mitään varauksia en tälläkään kertaa tehnyt. Kajakkivuokraamona toimiva bed&breakfast-talossa ei ollut ketään kotona. Soitin talon seinässä olevaan numeroon, jossa naisääni kertoi olevansa kylällä asioilla, että ottakaa sieltä kajakki ja vehkeet ja maksakaa sitten kun tulette takaisin. Näin toimittiin.
Matkaan lähdimme Broek in Waterlandin kylästä. 18 km umpyräreitti meni Monnickedammin ja Zuiderwouden kautta.
Näkymistä voi Hollannin kanavissa nauttia aivan toisella tavalla. Kun Suomessa joen pohjalla meloessa ei monesti näe kuin penkat, Hollannissa tuntuu siltä kuin joki olisi ympäröivän maaston yläpuolella.
Paluumatkan poljimme muutaman kilometrin pidempää reittiä kanavia seuraillen.
Erittäin suositeltava tapa viettää kesäinen päivä Amsterdamissa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti