Helsingin Sanomissa oli keväällä pieni juttu aiheesta Kotoisimmat lähiöbaarit. Otin jutun talteen, koska käyn mieluummin retkillä, joilla on joku kohde ja tässä niitä oli viisi. Ilma näytti hiukan epävakaiselta, mutta ei se tunnu tänä kesänä muuksi muuttuvan, joten lomaperjantaina matkaan klo 12:30.
Ensimmäinen kohde, vuonna 1973 avattu Britannia, väittää olevansa Suomen vanhin englantilainen ravintola. Paikka sijaitsee Kannelmäen ostoskeskuksessa, Kaarelan kaupunginosassa. Baari oli viihtyisän tuntuinen ja lounasaikaan siellä oli vajaa parikymmentä ruokailijaa. Koska matkaa kotoa oli tullut vain 8,5 km ja tiskilläkin oli jonoa, päätin jatkaa vesihörpyn voimalla kohti Espoota.
Matkalla lauleskelin näin:
Kannelmäen ostarilla,
kävin minä ostoksilla.
Ei tuoksu siellä niittyvilla:
oli spurgut hippasilla.
Vallikallion kevyen liikenteen järjestelyt olivat näköjään muuttuneet siitä, kun 10 vuotta sitten tein työmatkoja Otaniemeen ja muutaman pummin ja kiroilun jälkeen löysin tien Leppävaaraan. Olin jostain syystä saanut päähäni, että seuraava kohde on Tapiolassa ja pyörin koko ostarin ympäri. Pysäytin sitten alkuasukkaan, joka näytti siltä, että tuntee paikalliset baarit. Hän soitti veljelleen, jonka avustuksella selvisi, että kohde on Niittykummussa kaks-kolme-neljä kilsaa tuohon suuntaan.
Gallows bird löytyikin tämän jälkeen helposti Merituulentien varrelta. Paikka näytti autiolta ja syy selvisi: aukeaa vasta kello 15. Kylläpä suu vettyi kun katsoi ikkunassa olevia real ale-mainoksia. Vaan eipä sitten muuta kuin vesihörppy ja takaisin kohti Helsinkiä. Vähänpä tiesin silloin, että tämä olisi koettelemuksilleni vasta alkua! Kilometrejä oli tässä vaiheessa 24,3.
Lauttasaaresta löytyi tuttu pubi, Kaunis kampela, jossa olin monta kertaa pitänyt taukoa Helsinki City Maratonin aikana. Vaimon juostessa siis. Mutta, mutta. Kiinni oli tämäkin. Onneksi seuraava kohde on jo Mechelininkadulle, joten sinne.
Lauttasaaresta polkiessa jollottelin sanoitusta (tässä on reggaepoljento):
Mummo puistossa petankkia heittää,
ihan kohta mulla alkaapi keittää.
Jos en pian saa sitä kaljanpaskoo,
tämä reissu menee aivan haaskoo.
Pieni kurvaus Kampin kautta tulikin vahingossa heitettyä ja näin useita avoinna olevia juottoloita, mutta ohjelman mukaan mennään. Tätä on sitoutuminen yhteisiin tavoitteisiin!
Mechelilinkatu 25:ssä oleva Laiska karhu oli minulle uusi tuttavuus. Tai olisi ollut, jos se olisi ollut auki! Eipä mitään, ei olisi kylmä Budvar maistunutkaan.
Vallillaa kohti polkiessa ei enää laulattanut. Semminkin kun työpaikkakin näkyi matkalla. Ravintola Pikku-Vallila oli hyvinkin tuttu ulkoa. Eipä sekään auki ollut, mutta kun odotettavaa oli enää 10 minuuttia, päätin jäädä auringon paisteeseen keräämään lisää janoa. Kylmä Sandels maistui melkoisen hyvältä! Sen kanssa nautin toastin, joka oli melko pieni, mutta sisälsi silti runsaasti valkosipulia, mistä vaimo kiitteli kaksi päivää jälkeen päinkin.
Alun perin piti kirjoittaa täydelliset analyysit jokaisesta paikasta, mutta kokemattomuuteni näissä baariasioissa aiheutti sen, että ihailin paikkoja enimmäkseen ulkoa.
Matkaa tuli 52,5 km ja tehokasta polkuaikaa 2 h 40 min.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti