21.7.2012 Rantaraitti (Espoo)

Rantaraitti on pääasiassa meren rantoja kulkeva pyöräilyreitti Espoossa. Reitin pituus on 37 km ja se on pakollinen kaikille helsinkiläisille pyöräilyn harrastajille. On hiukan yllättävää, että nimenomaan Espoossa on saatu säilytettyä noin paljon meren rantaa kaikelle kansalle. Helsingissä ranta on pääosin muutamien harvojen hyvätuloisten pihamaana tai yrityskäytössä satamana.

Reitti alkaa Akseli Gallen-Kallelan museolta Tarvaspäästä. Me jätimme Laajalahden kiertämättä ja aloitimme Keilaniemestä. Alue on metron rakentamisen vuoksi organisoidussa kaaoksessa ja reitin löytäminen Karhusaareen kesti aikansa.

En löytänyt reitistä hyvää tulostettavaa karttaa ja esittelyä. Sen sijaan tarjolla on älypuhelimiin oleva sovellus, joka näyttää sijainnin kartalla ja lähellä olevat kohteet sekä lisätietoa niistä. Kohteita on 87 kappaletta, mutta osa niistä on tyyppiä ‘kivi’ tai ‘iso mänty’. Reitti on paremmin opastettu kuin Helsingin kevyen liikenteen väylät, jossa on säästetty laittamalla opaste vain joka kolmanteen risteykseen. Kartta pitää silti olla mukana, sillä muutamissa reittiä ei ilman löydä Mutta tänä vuonnahan on ilmestynyt taas uusi Pyöräilykartta.

Mitään erikoisen hienoja luontokohteita ei tällä reitillä ole, jollei merta itsessään oteta lukuun, mutta komeita vanhoja villoja (kuvassa Lars Sonckin piirtämä Villa Carlstedt) sekä uusia ökytaloja riittää.

Reitti päättyy Bastvikin kartanolle ja sinne meidänkin oli tarkoitus päätyä, mutta epäonneksemme pidimme tauon Kivenlahden uimarannan baarissa. Kuvassa Kivenlahden maamerkki, Meritorni, joka 70-metrin korkuisena piti Suomen korkeimman asuinrakennuksen titteliä seitsemän vuoden ajan, ennen Vuosaaren Cirruksen valmistumista.

Tauolla kävi nimittäin niin, että vaimokulta lukitsi pyöränsä ja avain kotona! Uskollisimmat blogin lukijat ehkä muistavat, että tämä ei ollut ensimmäinen kerta. Siitäpä sitten bussipysäkkiä etsimään, keskustasta junalla Pukinmäkeen ja bussilla kotiin. Jo 1 h 20 min päästä olimmekin kotona ja autolla hakemaan pyörät.

Kun reissu jäi puolikkaaksi, polkemista tuli vain 45,7 km.

Linkit

Espoon kaupungin sivu, jolla linkki kännykkäoppaaseen.

Pidempi selostus espoolaiset.fi –sivulta

Melontaa: Elisaari (Inkoo/Helsinki)

Inkoossa sijaitseva Elisaari menee ehkä hiukan etäälle tästä kaupunginosablogista, mutta koska saari on Helsingin kaupungin omistuksessa sekä kaupungin yleinen virkistysalue, hyväksyttäköön mukaan.
Yhdistimme retkeen käynnin Lohjan Tytyrin kaivosmuseossa. Suositeltava kohde sekin, jos kaivostoiminta tai erikoiset kohteet kiinnostavat.
Elisaari on maanteitse 75 km päässä Helsingistä. Saari on tavoitettavissa helpommin veneellä, mutta ilmankin pääsee, pitää vaan ajaa Bärölandetin lossin kautta sekä sopia lyhyt kuljetusmatka vuoroveneellä. Meillä oli matkassamme kajakkikaksikko, joten olimme omavaraisia saareen pääsemisessä.
Retki aloitettiin saaren kiertämisellä. Luulisi, että eksymisvaara on pieni saarta kiertäessä, mutta kun saaressa on pari syvempää lahtea, joita ei haluttu koluta, jouduttiin sen verran ilman merikorttia arpomaan, että parin kilometrin pummihan siinä tuli.

Lounastauko pidettiin hienolla silokalliolla.
Saaren erottaa Barölandetin saaresta usean kilometrin pituinen luonnonkanava, jossa melominen oli kuin jokimelontaa. Kanavan aloituskohta oli ruovikon keskeltä vaikea havaita. Usein muuten puhutaan kaislikosta, vaikka kyseessä on melkein aina järviruoko eli ryti.

Elisaaren vierasvenesatama taustalla Barölandet.

Saaren erikoisuus on tammilehto, joka kuuluu olevan Suomen hienoimpia ja lajissaan kolmanneksi suurin.

Saaressa on myös reilu parin kilometrin luontopolku, joka kierrettiin. Kuvassa vehkoja mäntymetsässä. Luontopolulla keskusteltiin mm. siitä mitä sana ‘salo’ tarkoittaa. Minulle se tarkoitti isoa saarta (vrt. Ruissalo, Laajasalo, Tammisalo) ja Mariannelle isoa metsä-aluetta. Nykysuomen sanakirja vahvistaa molemmat käsitykset. Ilmeisesti kyse on taas itä-länsi-erosta.
Mainostan tässä samaan hintaan myös Helsingin kaupungin hienoa, 84-sivuista saaristo-opasta, josta tämäkin kohde on löydetty. Se on paperiversiona saatavissa ilmaiseksi ainakin Kaupungintalon infopisteestä. Opasta pitää pyytää palvelupisteestä tiskin alta koodisanalla saaristo-opas-nudge-nudge-wink-wink-know-what-i-mean. On ymmärrettävää, että kallista painoteos on jaossa vain niille, jotka sitä tosiaan haluavat. Kaupungintalo on muutenkin suositeltava käyntikohde, siellä on aina jokin taidenäyttely sekä ydinkeskustan siistein ilmainen vessa. (Tuo koodisana oli huumoria, muuten juttu on tosi.)
Melomista päivässä oli noin 20 km ja kävelyä 3,7 km. Kymmeneltä lähdettiin matkaan ja 23 oltiin kotona.

Vetokannas (Vantaa)

Maanantai 16.7.2012

Vetokannas Vantaan Kaivokselassa on pääkaupunkiseudun uusin uimapaikka. Lomamaanantain kohteeksi valikoitui se. Uimapaikka on Vantaanlaaksontien  Yksi uimari paikalla oli viileällä kelillä. Paikan vesi on pohjavettä, ei siis johdettu vieressä soljuvasta Vantaanjoesta.

Paluumatkan tein Silvolan tekojärven kautta, sen näkee vain lentokoneesta aitojen ja penkereiden vuoksi sekä katsastamassa taas Kuninkaantammen. Matkaa tuli 25 km.

Lisälukemista.

http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/vetokannas_avataan_kesakuun_alussa/http://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/98338-vetokannakselle-paasee-vihdoin-uimaan-kesalla

Kotoisimmat lähiöbaarit

Helsingin Sanomissa oli keväällä pieni juttu aiheesta Kotoisimmat lähiöbaarit. Otin jutun talteen, koska käyn mieluummin retkillä, joilla on joku kohde ja tässä niitä oli viisi. Ilma näytti hiukan epävakaiselta, mutta ei se tunnu tänä kesänä muuksi muuttuvan, joten lomaperjantaina matkaan klo 12:30.

Ensimmäinen kohde, vuonna 1973 avattu Britannia, väittää olevansa Suomen vanhin englantilainen ravintola. Paikka sijaitsee Kannelmäen ostoskeskuksessa, Kaarelan kaupunginosassa. Baari oli viihtyisän tuntuinen ja lounasaikaan siellä oli vajaa parikymmentä ruokailijaa. Koska matkaa kotoa oli tullut vain 8,5 km ja tiskilläkin oli jonoa, päätin jatkaa vesihörpyn voimalla kohti Espoota.

Matkalla lauleskelin näin:
Kannelmäen ostarilla,
kävin minä ostoksilla.
Ei tuoksu siellä niittyvilla:
oli spurgut hippasilla.

Vallikallion kevyen liikenteen järjestelyt olivat näköjään muuttuneet siitä, kun 10 vuotta sitten tein työmatkoja Otaniemeen ja muutaman pummin ja kiroilun jälkeen löysin tien Leppävaaraan. Olin jostain syystä saanut päähäni, että seuraava kohde on Tapiolassa ja pyörin koko ostarin ympäri. Pysäytin sitten alkuasukkaan, joka näytti siltä, että tuntee paikalliset baarit. Hän soitti veljelleen, jonka avustuksella selvisi, että kohde on Niittykummussa kaks-kolme-neljä kilsaa tuohon suuntaan.

Gallows bird löytyikin tämän jälkeen helposti Merituulentien varrelta. Paikka näytti autiolta ja syy selvisi: aukeaa vasta kello 15. Kylläpä suu vettyi kun katsoi ikkunassa olevia real ale-mainoksia. Vaan eipä sitten muuta kuin vesihörppy ja takaisin kohti Helsinkiä. Vähänpä tiesin silloin, että tämä olisi koettelemuksilleni vasta alkua! Kilometrejä oli tässä vaiheessa 24,3.

Lauttasaaresta löytyi tuttu pubi, Kaunis kampela, jossa olin monta kertaa pitänyt taukoa Helsinki City Maratonin aikana. Vaimon juostessa siis. Mutta, mutta. Kiinni oli tämäkin. Onneksi seuraava kohde on jo Mechelininkadulle, joten sinne.

Lauttasaaresta polkiessa jollottelin sanoitusta (tässä on reggaepoljento):
Mummo puistossa petankkia heittää,
ihan kohta mulla alkaapi keittää.
Jos en pian saa sitä kaljanpaskoo,
tämä reissu menee aivan haaskoo. 

Pieni kurvaus Kampin kautta tulikin vahingossa heitettyä ja näin useita avoinna olevia juottoloita, mutta ohjelman mukaan mennään. Tätä on sitoutuminen yhteisiin tavoitteisiin!

Mechelilinkatu 25:ssä oleva Laiska karhu oli minulle uusi tuttavuus. Tai olisi ollut, jos se olisi ollut auki! Eipä mitään, ei olisi kylmä Budvar maistunutkaan.

Vallillaa kohti polkiessa ei enää laulattanut. Semminkin kun työpaikkakin näkyi matkalla. Ravintola Pikku-Vallila oli hyvinkin tuttu ulkoa. Eipä sekään auki ollut, mutta kun odotettavaa oli enää 10 minuuttia, päätin jäädä auringon paisteeseen keräämään lisää janoa. Kylmä Sandels maistui melkoisen hyvältä! Sen kanssa nautin toastin, joka oli melko pieni, mutta sisälsi silti runsaasti valkosipulia, mistä vaimo kiitteli kaksi päivää jälkeen päinkin.

Alun perin piti kirjoittaa täydelliset analyysit jokaisesta paikasta, mutta kokemattomuuteni näissä baariasioissa aiheutti sen, että ihailin paikkoja enimmäkseen ulkoa.

Matkaa tuli 52,5 km ja tehokasta polkuaikaa 2 h 40 min.