Retki 28/55. Pyöräilty ke 13.7.
Suurmetsä lienee useimmille tuntematon kaupungin-osa. Paremmin tunnetaan sen osa-alueet: Puistola, Heikinlaakso, Jakomäki ja Tattarisuo. Piirijaottelussa Jakomäki on oma peruspiirinsä ja muut Suurmetsän osa-alueet muodostavat Puistolan peruspiirin. Jaloittelua-blogi perustuu kaupunginosajakoon, joten kerron Suurmetsän kaupunginosasta, olkoonkin keinotekoinen viritys.
Optimaalisessa pyöräilysäässä tehty retki alkoi Puistolasta. Osa-alueella asuu vajaa 7 000 ihmistä, pääasiassa pientaloissa. Puistolan asuntokanta onkin mielenkiintoinen sekoitus vanhoja (vanhimmat 1800-luvulta) ja uusia taloja. Puistolassa on myös pääradan varrella oleva juna-asema sekä pieni ostari, jossa on osa-alueen suuren miehen Reino Helismaan muistomerkki. Tämä suomalaisen viihteen graniittipaasi asui Puistolassa koko sodanjälkeisen elämänsä.
Puistolasta matka jatkui Heikinlaaksoon, jossa 3 000 helsinkiläistä elelevät melko persoonattomalla uudella asuinalueella. Heikinlaaksosta en löytänyt muuta kiinnostavaa kuin Vanhan Porvoontien varressa olevan muistopylvään. Tässä voi hetken kuvitella olevansa keskiajalla ja matkaavansa Turusta Viipuriin kuninkaantien itäistä linjausta. Herkkää hetkeä tosin häiritsee tien jatkuva autoralli. Paikalla on sijainnut kestikievari, jonka toiminta loppui vuonna 1884. Miksei meillä säilytetä mitään vanhaa? Olisipa hienoa ottaa kupillinen hirsitorpassa,jonka seinässä lukisi “Perustettu vuonna 1803”. Sekä “Enjoy Coca-Cola”.
Lahdentien ylityksen jälkeen vuorossa oli osa-alue, jota yksi blogin seuraajista on odottanut alusta asti: Jakomäki! Sanotaan heti kärkeen, että Jakomäki osoittautui pettymykseksi. Odotin pelottavaa itämenoa ja “hoodeja”, mutta kaikki talot olivat vastikään peruskorjattuja ja asujaimisto pikkulapsia tai eläkeläisiä. Mistään ghetto-meiningistä ei ollut tietoakaan. Jakomäen peloteltu ostarikin oli yllättävän pieni ja rauhallinen. Paikallinen urheilupuisto sen sijaan moderni ja siisti. Jakomäessä sijaitsee myös Helsingin laajin ja paksuturpeisin (!) suo, Slåttmossen. Alueen koko on 30 hehtaaria, josta puolet on Vantaan puolella. Jakomäkeläiset eivät taida arvostaa luonnon antimia, sillä suolla oli runsaasti mustikkaa keräämättä. Sekä hyttysiä, minkä pyöräilyshortseissa liikkuva jaloittelija sai tuta. Jakomäen eteläosassa oleva Jakomäenkallio on Helsingin korkein asuttu kohta, 59,5 m meren pinnasta. Paikassa on myös pirunpelto jäänteenä jääkauden jälkeisestä rantaviivasta. Helsingissä ei siihen aikaan montaa pistettä ollut meren pinnan yläpuolella. Itse asiassa vain tämä ja etelämpänä oleva Kivikko (62 m), joka onkin Helsingin korkein luonnollinen kohta.
Jakomäestä länteen Lahdentien yli palatessa saavuin Tattarisuolle. Tattarisuo on epäilemättä Helsingin rumin osa-alue. Monta kymmentä niitä on tosin vielä käymättä, mutta kovasti saa yrittää, jos aikoo ylittää. Uskallan tämän sanoa, koska Tattarisuolla ei asu ketään. Tarkoitus oli valita kohteeksi Tattarisuon lähde, joka on keskiössä yhdessä Suomen puhutuimmassa rikosmysteerissä ja poikinut sanonnan “Jäljet johtavat sylttytehtaalle”. (ks. Tattarisuon tapaus). Löysinkin lupaavan näköisen puron jota rönysin vihamielisessä mutaisessa pajukossa n. 30 metriä päätyäkseni risteykseen, johon olisin päässyt 50 m hiekkatietä kävelemällä. Tämän jälkeen puro jatkui lentokentän viereisenä ojana, joten ilmeisesti en ollut oikealla purolla. Valitsin siis kuvaksi Tattarisuon leimalliset peltihallit, jotka edustavat rumuuden estetiikkaa parhaimmillaan.
Poljettua tuli 23 km ja aikaa meni 2,5 tuntia.
Linkit:
Kotiseutureitti Puistola-Jakomäki
Tattarisuon tapaus
Puistolasta matka jatkui Heikinlaaksoon, jossa 3 000 helsinkiläistä elelevät melko persoonattomalla uudella asuinalueella. Heikinlaaksosta en löytänyt muuta kiinnostavaa kuin Vanhan Porvoontien varressa olevan muistopylvään. Tässä voi hetken kuvitella olevansa keskiajalla ja matkaavansa Turusta Viipuriin kuninkaantien itäistä linjausta. Herkkää hetkeä tosin häiritsee tien jatkuva autoralli. Paikalla on sijainnut kestikievari, jonka toiminta loppui vuonna 1884. Miksei meillä säilytetä mitään vanhaa? Olisipa hienoa ottaa kupillinen hirsitorpassa,jonka seinässä lukisi “Perustettu vuonna 1803”. Sekä “Enjoy Coca-Cola”.
Jakomäestä länteen Lahdentien yli palatessa saavuin Tattarisuolle. Tattarisuo on epäilemättä Helsingin rumin osa-alue. Monta kymmentä niitä on tosin vielä käymättä, mutta kovasti saa yrittää, jos aikoo ylittää. Uskallan tämän sanoa, koska Tattarisuolla ei asu ketään. Tarkoitus oli valita kohteeksi Tattarisuon lähde, joka on keskiössä yhdessä Suomen puhutuimmassa rikosmysteerissä ja poikinut sanonnan “Jäljet johtavat sylttytehtaalle”. (ks. Tattarisuon tapaus). Löysinkin lupaavan näköisen puron jota rönysin vihamielisessä mutaisessa pajukossa n. 30 metriä päätyäkseni risteykseen, johon olisin päässyt 50 m hiekkatietä kävelemällä. Tämän jälkeen puro jatkui lentokentän viereisenä ojana, joten ilmeisesti en ollut oikealla purolla. Valitsin siis kuvaksi Tattarisuon leimalliset peltihallit, jotka edustavat rumuuden estetiikkaa parhaimmillaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti