41: Suurmetsä

Retki 28/55. Pyöräilty ke 13.7.

Suurmetsä lienee useimmille tuntematon kaupungin-osa. Paremmin tunnetaan sen osa-alueet: Puistola, Heikinlaakso, Jakomäki ja Tattarisuo. Piirijaottelussa Jakomäki on oma peruspiirinsä ja muut Suurmetsän osa-alueet muodostavat Puistolan peruspiirin. Jaloittelua-blogi perustuu kaupunginosajakoon, joten kerron Suurmetsän kaupunginosasta, olkoonkin keinotekoinen viritys.

 

Optimaalisessa pyöräilysäässä tehty retki alkoi Puistolasta. Osa-alueella asuu vajaa 7 000 ihmistä, pääasiassa pientaloissa. Puistolan asuntokanta onkin mielenkiintoinen sekoitus vanhoja (vanhimmat 1800-luvulta) ja uusia taloja. Puistolassa on myös pääradan varrella oleva juna-asema sekä pieni ostari, jossa on osa-alueen suuren miehen Reino Helismaan muistomerkki. Tämä suomalaisen viihteen graniittipaasi asui Puistolassa koko sodanjälkeisen elämänsä.

Puistolasta matka jatkui Heikinlaaksoon, jossa 3 000 helsinkiläistä elelevät melko persoonattomalla uudella asuinalueella. Heikinlaaksosta en löytänyt muuta kiinnostavaa kuin Vanhan Porvoontien varressa olevan muistopylvään. Tässä voi hetken kuvitella olevansa keskiajalla ja matkaavansa Turusta Viipuriin kuninkaantien itäistä linjausta. Herkkää hetkeä tosin häiritsee tien jatkuva autoralli. Paikalla on sijainnut kestikievari, jonka toiminta loppui vuonna 1884. Miksei meillä säilytetä mitään vanhaa? Olisipa hienoa ottaa kupillinen hirsitorpassa,jonka seinässä lukisi “Perustettu vuonna 1803”. Sekä “Enjoy Coca-Cola”.

 

Lahdentien ylityksen jälkeen vuorossa oli osa-alue, jota yksi blogin seuraajista on odottanut alusta asti: Jakomäki! Sanotaan heti kärkeen, että Jakomäki osoittautui pettymykseksi. Odotin pelottavaa itämenoa ja “hoodeja”, mutta kaikki talot olivat vastikään peruskorjattuja ja asujaimisto pikkulapsia tai eläkeläisiä. Mistään ghetto-meiningistä ei ollut tietoakaan. Jakomäen peloteltu ostarikin oli yllättävän pieni ja rauhallinen. Paikallinen urheilupuisto sen sijaan moderni ja siisti. Jakomäessä sijaitsee myös Helsingin laajin ja paksuturpeisin (!) suo, Slåttmossen. Alueen koko on 30 hehtaaria, josta puolet on Vantaan puolella. Jakomäkeläiset eivät taida arvostaa luonnon antimia, sillä suolla oli runsaasti mustikkaa keräämättä. Sekä hyttysiä, minkä pyöräilyshortseissa liikkuva jaloittelija sai tuta. Jakomäen eteläosassa oleva Jakomäenkallio on  Helsingin korkein asuttu kohta, 59,5 m meren pinnasta. Paikassa on myös pirunpelto jäänteenä jääkauden jälkeisestä rantaviivasta. Helsingissä ei siihen aikaan montaa pistettä ollut meren pinnan yläpuolella. Itse asiassa vain tämä ja etelämpänä oleva Kivikko (62 m), joka onkin Helsingin korkein luonnollinen kohta.

Jakomäestä länteen Lahdentien yli palatessa saavuin Tattarisuolle. Tattarisuo on epäilemättä Helsingin rumin osa-alue. Monta kymmentä niitä on tosin vielä käymättä, mutta kovasti saa yrittää, jos aikoo ylittää. Uskallan tämän sanoa, koska Tattarisuolla ei asu ketään. Tarkoitus oli valita kohteeksi Tattarisuon lähde, joka on keskiössä yhdessä Suomen puhutuimmassa rikosmysteerissä ja poikinut sanonnan “Jäljet johtavat sylttytehtaalle”. (ks. Tattarisuon tapaus). Löysinkin lupaavan näköisen puron jota rönysin vihamielisessä mutaisessa pajukossa n. 30 metriä päätyäkseni risteykseen, johon olisin päässyt 50 m hiekkatietä kävelemällä. Tämän jälkeen puro jatkui lentokentän viereisenä ojana, joten ilmeisesti en ollut oikealla purolla. Valitsin siis kuvaksi Tattarisuon leimalliset peltihallit, jotka edustavat rumuuden estetiikkaa parhaimmillaan.

Poljettua tuli 23 km ja aikaa meni 2,5 tuntia.

Linkit:

Kotiseutureitti Puistola-Jakomäki

Tattarisuon tapaus

49: Laajasalo

 

Pyöräilty ma 11.7.2011

Kaakkois-Helsingin Laajasalo oli minulle entuudestaan täysin tuntematonta seutua. Sain onneksi Ninasta kartanlukijan retkelle. Laajasalo on ilahduttavan selkeä kaupunginosa, se on nimittäin saari, joka maan nousemisen vuoksi oli välillä niemi ja kanavan kaivamisen ansiosta palautui taas saareksi. Laajasalossa on viisi osa-aluetta: Hevossalmi, Tahvonlahti, Tullisaari, Jollas ja Yliskylä.

Laajasaloon pääsee maitse kahta reittiä, Herttoniemenrannasta tai Tammisalosta. Nämä molemmat sillat vievät Yliskylään, joka on Laajasalon sydän, siellä sijaitsevat lähes kaikki palvelut sekä 10 000 Laajasalon 16 000 asukkaasta. Yliskylän kohde kuvattiin vasta lopuksi, joten kronologiasyistä siirryn seuraavan osa-alueeseen.

Tullisaaressa ei ole asukkaita, vaan osa-alue koostuu kokonaisuudessaan puistoista. Ehdottomasti vierailemisen arvoinen paikka! Puisto-alue on valtava, 3,5 kertaa Eiran kaupunginosan kokoinen. Puiston erikoisuuksina Suomen paksuin tervaleppä ja Suomen paksuin metsälehmus. Kuvan kohde on Aino Acktén huvila, jota nykyään hallinnoi kulttuuriasiainkeskus. Tullisaari ei nimestään huolimatta enää nykyään ole saari.

Tullisaaren länsipuolella on Tahvonlahti. Toistaiseksi osa-alueella on vain muutama sata asukasta, mutta tilanne muuttuu kun Laajasalon käytöstä poistettu öljysatama saadaan purettua ja uusi Kruunuvuorenrannan 10 000 asukkaan alue rakennettua 2020-luvun puolivälissä . Ongelmaksi tulee liikenne: Laajasalo on vihonviimeinen pussinperä ja ainoa tie pois kulkee Herttoniemen kautta. Ratkaisuksi on esitetty siltaa keskustaan sekä köysirataa. Tahvonlahdessa on luonnonsuojelualue, jossa on Stansvikin hopeakaivos. Kaivoksesta on louhittu pääasiassa rautaa 1830-luvulle asti. Kuilut ovat täynnä vettä ja roskaa, eikä kaivokseen pääse sisälle. Metsämansikoita sentään löytyi ja itikoita. Polku lähtee Hufvudstadsbladetin perustajan August Schaumanin huvilan vierestä. Tahvonlahdessa on myös Stansvikin kartano, joka on ammattiyhdistyskäytössä, mutta alue on avoinna. Kartanon erikoisuutena on tammikuja, joka on kasvatettu 1860-Pariisin Fontainebleun puiston terhoista. Pieni pala Pariisia Helsingissä!

Tahvolahden itäpuolella on Hevossalmen osa-alue (1 700 as). Hevossalmi erottaa Laajasalon Santahaminasta. Hevossalmi on rauhattomina aikoina useasti ollut ainoa merireitti Helsinkiin, muiden ollessa suljettuina puolustussyistä. Hevossalmesta valitsimme kohteeksi Vuorilahden rantakalliot, joilta voi ihailla merellistä Helsinkiä ja käydä uimassa, paitsi ei kuvassa näkyville Vuorilahdenpaasille, jotka ovat rauhoitettuja.

Hevossalmesta itään on Jollas, jossa kolmisentuhatta henkeä asustelee mukavasti taloissa, joita joku voisi sanoa myös ökytaloiksi. Aivan Jollaksen kärjessä on hieno ja rauhallinen Matosaari, josta voi merimaisemien lisäksi tutustua Krimin sodan aikaisiin linnoitusrakenteisiin. Suobongareita Jollaksessa viihdyttää 2 hehtaarin kokoinen suojeltu räme. Jollas on myös niitä harvoja Helsingin osa-alueita, jotka ovat päätyneet laulun aiheeksi. Asialla oli suomalaisuuden syvä tulkki, Gösta Sundqvist:

Köyhää taas onnisti
Tyhjästä ponnisti
Jollakseen
Pois pahasta liemestä
Pois Herttoniemestä
Jollakseen

Laajasalon kierros päätyi takaisin Yliskylään. Tarkoituksena oli käydä Degerön kartanossa, mutta teimme pummin ja kello oli jo sen verran paljon, ettemme kääntyneet takaisin. Kartanoitahan Laajasalossa riittää ja Degerön kartanokin on yksityiskäytössä. Ostarista en kuvaa halunnut, se oli ahdistava kokemus jopa kauniina kesäpäivänä. Kahteen kauppaan yrittävät ihmiset joutuvat pujottelemaan kuuden räkälän terasseilla räyhäävien alkoholiongelmaisten kanssa. Malmin S-Market alkoikin äkisti tuntua mukavalta ostospaikalta. Kuvan kohteena on seurakunnan kerhotalo Humalniementien päässä mukavasti meren rannalla.

Matkaa tuli 45 km ja aikaa meni 4,5 tuntia.

Linkit:

Tietoa Kruunuvuorenrannasta

Kotiseutureitti: Pyöräkierros Laajasalossa

28: Oulunkylä

Pyöräilty su 10.7.2011

Oulunkylä on yksi Helsingin suurimpia kaupunginosia, ellei jopa suurin (en ole löytänyt kätevää luetteloa kaupunginosien maapinta-aloista). Oulunkylässä on peräti seitsemän osa-aluetta, joista kaikissa piti tietenkin käydä.

 

 

 

Läntisin osa-alue on Pirkkola, jossa pientaloissa asuu puoli tuhatta ihmistä. Pirkkola on tunnettu urheilupuistostaan, jossa on kaksi jäähallia, uimahalli, jalkapallokenttiä ja hiekkamurskainen juoksurata sekä lasten ulkouimapaikka Plotti, jossa oli hyvä ottaa suihku helteisenä päivänä. Keskuspuiston liikuntapoluille pääsee myös tästä kätevästi. Moni tuntee Pirkkolasta myös Pirjon krouvin, joka on nykyään lopetettu.

 

Pirkkolasta etelään sijaitsee Maunulanpuisto, joka on kokonaan Keskuspuistoa, eikä siellä näin ollen ole asukkaita. Maunulanpuiston luonteva kohde on Maunulan maja, josta saa (ainakin toistaiseksi) makoisat munkit. Maunulan majan munkinpaistohan on yksi näitä kohteita, joissa terve järki ottaa mittaa byrokratiasta. Tilanne on tauolla 0-0.

 

Maunulanpuiston naapurissa on Maunula, jossa kerrostaloissa asustaa 7 000 henkeä. Maunulan maamerkkinä kuuluu olevan kuvan Saunabaari, jossa ei enää ole sen paremmin saunaa kuin baariakaan. Onpahan kuitenkin Viljo Revellin piirtämä, joten kuuluu arkkitehtuuribongareiden Helsinki-kierrokseen. Valtakunnan julkisuuteen Maunula tärähti vuonna 2000 Maunulan muumion ansiosta. Maunulassa kannattaa myös ehkä katsastaa ostari (nimeltään Suursuon ostoskeskus) kun se vielä on pystyssä.

 

Maunulan eteläpuolella nuokkuu Metsälä ja sen puolituhatta omakotiasujaa, joiden rauhaa rikkoo vain Tuusulantien pauhu sekä ilkeät kaupungin herrat, jotka ovat asuttaneet maahanmuuttajia ihan naapuriosa-alueille (ks. Metsälä-ilmiö), . Mitään kovin kiinnostavaa ei Metsälästä löydy. Leipurintieltä löytyy sentään muutamia persoonallisia puutaloja, joista tässä edustaja.

 

Oulunkylän suurin ja väkirikkain osa-alue on Patola. Täällä sijaitsevat kaikki kohteet, joista Oulunkylä tunnetaan: Oulunkylän urheilupuisto, tekojäärata ja Uusipaavalniemen curling-halli, Oulunkylän asema, Oulunkylän ostari, kirjasto ja terveyskeskus ja tee-se-itse-henkilöille tuttu Oulunkylän K-Rauta. Valitsin kohteeksi vähemmän tunnetun Rautavaaranpuiston ja siellä olevan Kulkurin uni –patsaan, johon on ikuistettu kylän suuri poika Tapio Rautavaara. Tuskin koskaan enää tulee mestaria, joka on maailman paras kahdessa eri urheilumuodossa ja lisäksi laulaja- ja näyttelijäsuosikki. Mestarin muistoa kunnioittavat myös paikalliset juopot, jotka päivystävät puistossa pareittain. Vanhojen puutalojen ystävien kannattaa käydä katsomassa myös Patomäentiellä oleva sininen talo, jota on huolella kunnostettu ainakin 10 vuotta.

Patolaa vastapäätä pääradan itäpuolella on Veräjämäki, joka on koti noin 3 000 helsinkiläiselle. Veräjämäen ykköskohde on Pikkukosken uimaranta. Uimakauden ulkopuolellakin 20-metriä korkeä Pirunkallio on hienon näköinen. Se on myös suosittu nuorison kokoontumispaikka ja vie näköjään voimat siinä määrin, että vaikka eväät on jaksettu kantaa ylös, roskia ei jakseta kantaa alas. Veräjänmäellä kannattaa ihailla myös Oulunkylän Seurahuonetta, joka on kätevästi juna-aseman vieressä.

Viimeinen Oulunkylän osa-alueista on Veräjälaakso, joka ei uutena asuinalueena tarjoa kaupunginosaturistille yhtään mitään. Uusia kerrostaloja sekä siirtolapuutarha, jonka otin kuvauskohteeksi. Onhan siirtolapuutarhuus sentään tuhansien helsinkiläisten harrastus, joten ansaitsee tulla tässäkin sarjassa esitellyksi. Kivana yksityiskohtana tuo oma vesitorni.

,

Matkaa tein 27 km ja aikaa meni 3,5 tuntia.

53: Ulkosaaret

Pe 1.7.2011 Retki 25/55.

Projektin ensimmäiset pummit: En käynyt kaikilla osa-alueilla!

Helteisenä lomapäivänä oli päästävä vesille. Niinpä kohteeksi tuli Ulkosaaret. Harva varmaankin mieltää tätä kaupunginosaksi. Kaupunginosassa on kolme osa-aluetta: Itäsaaret, Länsisaaret ja Aluemeri.

Koska sääntöjen mukaan lihasvoimalla on mentävä, aloitin retken kärräämällä kajakin Vantaanjoelle ja melomalla Vanhankaupunginkoskelle. Kosken ohituksessa sain kantoapua tatuoidulta jullilta.

Vanhankaupunginlahden jälkeen meloin Kulosaaren itäpuolelta ohi Tammisalon hylätyn öljysataman (laitureiden alta oli jännää mennä) ja Puolustusvoimien omistaman Kuninkaansaaren itäpuolelta. Tarkoitus oli meloa Itäsaariin kuuluvalle Kuivasaarelle tai Isosaarelle, mutta tässä vaiheessa melontaa oli takana jo 3,5 tuntia ja arvelin, että kohteeseen olisi vielä tunnin matka ja tunti takaisin. Lisäksi aallokkoa oli jonkin verran, kuten kuvasta ehkä näkee. Isosaari näkyy sieltä aallon takaa keskeltä. Lisäksi kummallekaan saarelle ei saa rantautua, koska nekin ovat Puolustusvoimien käytössä.  Itäsaariin kuuluu myös virkistyskäytössä olevat Pihlajaluoto ja Hattusaari, mutta ne ovat niin kaukana idässä että niiden tavoittaminen samana päivänä Länsisaarten kanssa oli mahdotonta. Itäsaaret jäivät siis käymättä ja otin kurssin kohti Pihlajasaaria.

Oman haasteensa Pihlajasaaria lähestyttäessä tarjosivat purjehduksen EM-kisoihin osallistuvat veneet, jotka sinä päivänä tietysti purjehtivat Pihlajasaarten vieressä. Hyvin me samaan mereen mahduimme kuitenkin. Rantautuessa tuli pieni ongelma; kyynärpää oli melomisesta kipeytynyt sen verran, etten pystynyt nostamaan itseäni kajakista ylös. Aikani istuskeltuani särky hellitti sen verran, että pääsin rannalle.

Pihlajasaarille kulkee reittivene Ullanlinnasta ja ne ovatkin suositeltava retkikohde. Saarilla on muutama uimaranta (myös naturisteille), ravintola sekä Helsingin eläkeläisten kahvila, joka tarjoaa hyvät letut (avoinna klo 16 asti). Itäisessä Pihlajasaaressa saa myös leiriytyä. Hiekkarannalta voi ihailla läheltä lipuvia tallinnanlaivoja. Pihlajasaarten lisäksi Länsisaariin kuuluvat Tiirakari, Mäntykari, Tammakari ja Katajaluoto sekä Lauttasaaren eteläpuolinen Melkki.

Kolmas Ulkosaariston osa-alue on Aluemeri. Jo kotona tein päätöksen, että sinne en lähde edes yrittämään, se on niin pitkällä lähimmästä rantautumiskelpoisesta saaresta eikä Aluemerellä ole yhtään maanpäällistä kohdetta yhtä karia lukuun ottamatta. Edustakoon aluemerta tämä kuva, jossa voi nähdä horisontissa tallinnanlaivan.

 

Pihlajasaaresta meloin Katajanokalle ja kävin Forexilta kysymässä (tuloksetta) Islannin kruunuja sekä Kaupungintalolla valokuvanäyttelyssä. Sen jälkeen tunnin melonta Vanhankaupunginkoskelle, kajakin raahaus jokeen ja erittäin väsynyt melonta jokea ylös, kajakki kärryyn ja kotiin. Paukut olivat tässä vaiheessa aika vähissä. Vähän ennen kotirantaa jouduin vielä avustamaan melontarannan asiakasta, joka oli kaatunut kaislikkoon eikä päässyt omin avuin takaisin kajakkiinsa. Alkoholilla oli osuutta asiaan.

Olin ihan tyytyväinen, ettei Jesse lähtenyt tälle retkelle mukaan. En suosittele merimelontaa yksinään kenellekään. Turvallisuus ei aina riipu pelkästään itsestä, Helsingin edusta on vilkkaasti liikennöity ja kaikenlaisia törttöjä on joukossa, isoista laivoista pientä yksinäistä kajakkia ei edes huomaa.

Retken kesto 9,5 tuntia, josta melomista n. 7 h. Matkaa tuli 30-35 km.