Suutarilan kaupunginosaan kuuluvat Siltamäen, Töyrynummen ja Tapulikaupungin osa-alueet.
Siltamäen kohteeksi valitsimme Vantaanjoen ylittävän museosillan, jonka mukaan osa-alue on saanut nimensä. Tarkkasilmäiset havaitsevat sillalla Helsingin ja Vantaan rajan. Samaisen sillan alta on tullut melottua kymmeniä kertoja. Lähellä on Siltamäen urheilupuisto, jossa on myös frisbeegolf ja tenniskentät. Suurimmat Tiktak ja Indika -fanit saattavat myös tehdä pyhiinvaellusmatkoja Suutarilan ala-asteelle, jossa nämä yhtyeet ovat syntynsä saaneet. Nykyäänhän Pohjois-Helsingin bändikoulu toimii Vallilassa.
Töyrynummelta kohteen valinta osoittautui hankalaksi. Kohteeksi valikoitui jätemäki, jossa talvisena päivänä oli laskijoita. Töyrynummi osoittautui tähän mennessä käydyistä nähtävyyksiltään köyhimmäksi osa-alueeksi, mutta vielähän näitä reilusti toista sataa on jäljellä. Ryhmässä muistelimme että sinko-isku vuonna 1995 olisi ollut näillä nurkilla, mutta nettilähteet väittävät sen olleen Tapulikaupungissa.
Mistä pääsemmekin Tapulikaupunkiin, jonka kohteeksi valitsimme ostarin. Paikallistunnelmaan tutustuimme ravintola Tapulin Mestarissa, josta selvisimme ehjin nahoin ulos. Ostarilla on myös kebabravintola Evin, jossa on järjettömän isot ja hyvät iskenderit. Ostarin laidalla on Puistolan juna-asema.
Kävelty la 5.2.2011
Kävelymatkaa 10,9 km. Aikaa meni 2,5 tuntia + pari "huoltotaukoa".
Kaupunginosia kierrettynä 3/59, osa-alueita 6.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti