Olin lähdössä yksin, mutta teinipoika yllätti ja halusi lähteä reissuun mukaan. Siispä tarvittiin kaksikko.
Virosta löytyi kanootinvuokraaja. Vuokra ja kuljetus olivat niin halpoja, ettei omaa kalustoa kannattanut lähteä kuskaamaan, kun kuljetukset olisi kuitenkin joutunut järkkäämään yhdellä autolla liikuttaessa.
Koko joen pituus on 94,7 km Burtnieks-järveltä merelle Salacgrivaan ja se oli tarkoitus meloa kahdessa päivässä, mutta vaimo protestoi, että poikaa ei saa rääkätä millään selviytymisreissulla, joten päätin lyhentää reittiä 12 km aloittamalla Mazsalacan kylästä. Kanoottivuokraaja hiukan epäili tätäkin, että näinköhän pääsemme merelle asti kahdessa päivässä, mutta tulisi kyllä hakemaan sieltä, minne jaksaisimme. Suomalaisena otin tuon haasteena.
Vesillelaskupaikassa olikin jo reissun hienoimpiin kuuluvat hiekkakivikalliot. Ja melkein heti Mazsalacan jälkeen alkoi luonnonpuiston alue, joka jatkui merelle asti.
Ensimmäinen tauko oli Skaņaiskalns Park , jossa nousimme näköalapaikalle etsimään kartan paikalla olevan suuren luolan sisäänkäyntiä tuloksetta.
Jonkin matkan päästä Dauģēnista löytyivätkin Latvian pisimmät luolat, 346 m ja 159 m. Luolaan piti ryömiä sisälle, kovin pitkälle emme menneet kun matkaan ei sattunut lamppua, sinänsä amatöörimäinen virhe.
Reitin varrella oli runsaasti taukopaikkoja, leirintäalueita ja jopa opastekyltin, jossa kerrottiin kilometrimäärä Burtnieks-järveltä.
Ensimmäinen päivä päättyi Staiceleen 39 km melonnan jälkeen. Staicelessa oli iso silta ja pohjapato, josta vuokraaja oli sanonut, että siitä voi laskea, jos on vettä ja uskaltaa. Ei uskallettu. Tuossa videossa se ei kovin kummoiselta näytä ja olisihan siitä ämpärimuovikajakilla tullutkin, mutta lasikuituvehkeellä en uskaltanut.
Laskupaikan ohitus maitse tiesi kantohommia. Joen yli menevä kävelysilta oli sen verran kapea, että juuri ja juuri kanootti mahtui.
Staicelessa olin katsonut kartasta, että sillan jälkeen olisi kaupungin ranta, jossa olisi hyvä rantautua ja kävellä kylään. Ei ollut. Miehistössä alkoi olla päivän melonnan ja kantohommien jälkeen pientä kapinamielialaa, mutta onneksi seuraavan sillan alta löytyi hyvä rantautumispaikka ja lyhyehkö kävelymatka kylään. Soitimme sieltä majapaikkaamme ja vartin päästä noutaja (ja tulkki) olivatkin paikalla. Staicelessakin olisi ollut mökkikylä aivan joen varressa, mutta se oli täynnä, ilmeisesti jokin urheiluopisto. Latvian maaseutu näytti muutaman kylän perusteella olevan aika surullisessa kunnossa, väestö on vanhuksia tai lapsia, jäljelle jäänyt työikäinen väestö on alkoholisoitunutta.
Hyvin nukutun yön jälkeen taas kyyti joen varteen ja luontoon. Lisää punaista hiekkakiveä, luolia, komeita puita.
Lintuja näkyi paljon. Haikaroita, kotkia, haukkoja. Salaca on kuulemma myös hyvä lohijoki.
Tämän kiviasetelman tarkoitus jäi mysteeriksi.
Uimataukopaikalta löytyi miniatyyrisammakoita.
Ihmetystä herätti se, miten parhaaseen loma-aikaan näinkin hienolla kohteella oli niin vähän kulkijoita. Näimme kahden päivän aikana kaksi muuta kanoottikuntaa. Suurin osa matkasta oli maisemaa, jossa ei näkynyt mitään ihmisen tekemää.
Perillä! Edessä näkyvän sillan takana on meri
Reissun opit:
- Melontareissullakin voi nukkua hyvin. Teltassa ei ole pakko kärsiä. Majoitusliike järjestää mukavasti kuljetuksen.
- Ota lamppu mukaan. Voi tulla luola tai voit yöpyä kylässä, jossa ei ole katuvaloja.
- Ota enemmän kuvia. Nytkin taukopaikat ja rantautumispaikat ovat unohtuneet jo puolen vuoden jälkeen.
- Valitse hyvät melontakumppanit, jotka eivät kitise pienistä vastoinkäymisistä.
Tässä onnistuttiin!
Linkkejä:
Routeyou.com Hyvä opaskartta, jossa kaikki taukopaikat ja nähtävyydet
Google Maps Ihan itse piirtämäni reitti muutamalla välietapilla
