maanantai 31. tammikuuta 2011
Tauko II
Viime viikonloppunakaan ei tullut käveltyä. Jesse oli ollut koko viikon angiinassa, eikä voimia vielä ollut. Bonuksena myös silmätulehdus.
sunnuntai 23. tammikuuta 2011
37 Pukinmäki
Jesse oli kipeänä, joten en raaskinut pakottaa poikaa kuin Pukinmäkeen. Pukinmäessä ei ole osa-alueita, joten retki oli helppo. Pukinmäen kiinnostavimmaksi kohteeksi valitsimme urheilukentän, eihän noita tartanratoja Helsingissä kovin montaa ole. Vaihtoehtoinen kohde oli Pukinmäen kartano.
Kenttä on talvella suljettu, mutta vieressä on ilmainen tekojäärata ja kaukalo.
Matkaa kertyi 3 km ja aikaa meni lumessa kahlatessa 55 min.
sunnuntai 16. tammikuuta 2011
Tauko
Näyttää siltä, että ainoa päivä viikosta, jolloin meidään perheessä ehditään kävelemään valoisan aikana, on lauantai.
Tällä viikolla se meni futisturnauksen merkeissä, joten blogiin ei uutta tällä viikolla.
Tällä viikolla se meni futisturnauksen merkeissä, joten blogiin ei uutta tällä viikolla.
perjantai 7. tammikuuta 2011
39: Tapaninkylä
Aloitimme vuoden urakkamme luonnollisesti kotikaupunginosastamme. Tapaninkylä jakaantuu kahteen osa-alueeseen: Tapaninvainioon ja Tapanilaan.
Tapaninvainio
Tapaninvainioin ykköskohteeksi valitsimme uimarannan, jonka nimi on harhaanjohtavasti Malmin uimaranta. Näin tammikuussa uimareita ei ollut.
Uimarannalla on lentopallomahdollisuus sekä kanoottivuokraamo (kuvassa sillan vasemmalla puolella). Uimarannan takana on Kapteenskanmäki, jossa on Krimin sodan aikaisia kaivantoja.
Tapanila
Tapanilan ykköskohteeksi päätyivät Tapanilan persoonalliset puutalot, joita kannattaa tulla bongaamaan pidempääkin. Semminkin kun Tapanilassa on myös juna-asema. Kilpailevana kohteena on Tapanilan Erä, Pohjois-Helsingin monipuolinen liikuntakeskus ja Tapanilan Erän salibandyjoukkueen kotikenttä.
Kävelty loppiaisena 7.1.2011. Kävelymatka 6,8 km. Aikaa meni 1 h 45 min.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)