lauantai 30. kesäkuuta 2018

Melontaa Simojoella 26.6.-1.7.2017

Pitää kirjoittaa edelliset reissut pois, ennenkuin pääsee uusille. Ei tämä tosin enää 2018 Simojoen melojia auta, koska joki on tietojeni mukaan melottavissa vain korkean veden aikaan. Simojoesta on niin hyvät koski- ja reittikuvaukset, että niitä on turha tässä toistaa, keskityn omiin kokemuksiini.

2017 juhannuksen jälkeen pääsin toteuttamaan luksuluokan melontareissun: koko Simojoki 172 km merelle asti. Luksusluokan sikäli, että käytössä oli huoltoauto, joka haki meidät joen varresta lakanoiden väliin majoittumaan, eikä näin ollen tarvinnut kärsiä mistään eräjormailuista. Kalustona oli kajakkiyksikkö.

Päivä 0

Maanantai meni ajaessa Helsingistä Ranualle, aika puuduttavaa touhua yksinään. Majoitus Guesthause Ranua, mukava paikka järven rannalla. Saunan sai itse lämmittää puilla, kävelymatka läheiseen pizzeriaan jossa tietenkin poropizza, kun ensimmäistä kertaa Lapissa olin.

Päivä 1 - Kaitajärvi-Tolja 37 km

Tiistaina alkoi melonta Kaitajärveltä. Melonta Simojoella on aika vauhdikasta, koskia on kymmeniä ja ne ovat kaikki laskettavissa melko vähäiselläkin kokemuksella. Ensimmäisenä päivänä vastaan tulikin pelkkiä I-luokan koskia, maasto oli erämaista ja soista.


Erämaista maisemaa Simojoen yläjuoksulla

Päivän melontamatka oli 37 km, kalusto jätettiin Toljaan ja huoltoauto vei meidät takaisin Ranuan Guesthouseen (tietä pitkin 10 km). Matkalla käytiin katsomassa Ranuan eläintarha, jossa suurimpana vetonaulana olevat jääkarhut eivät oikein halunneet esiintyä.

Pääsin näin lähelle lapinpöllöä.
NO OKEI! Ranuan eläintarhassa oli ja verkon läpi kuvattu,
mutta pääsin kuitenkin

Päivä 2 - Tolja-Peurakoski 36 km

Enimmäkseen sää suosi
Ensimmäisenä päivänä olin huomannut, että varusteeni olivat hiukan turhan optimistiset Lappiin. Viimeaikaiset melontaretkeni ovat olleet helteisessä Ranskassa ja aurinkoisessa Baltiassa, totuus Suomesta on unohtunut. Aukkopeitteestä pärskyi koskissa vettä sisään ja jokivesi ei ollut kovin lämmintä vaikka päivisin lämpötila lähelle kahtakymppiä kipusikin. Kävin Ranuan ihmeellisestä sekatavarakaupasta ostamassa henskelit, jolla virittelin aukkopeitettä pitävämmäksi.

Aamiaisen ja ostosreissun ajelu takaisin kajakeille. Kohtasimme miesseurueen, joka oli jo pari tuntia melonut ja taukoa pitämässä. He olivat yöpyneet teltoissa, koko yön oli satanut ja lämpötila yöllä nollan tuntumassa. Osa seurueesta näytti siltä, että pitivät meidän taktiikkaamme järkiperäisempänä toimintana. He olivat matkassa intiaanikajakeilla ja muutama oli kaatunut jo edellisenä päivänä ja kosket vain vaikeutuisiat tästä eteenpäin.

Heti ensimmäisessä koskessa (Toljankoski: I+, 440/3,5 m) ohitimmekin nämä kaverit, jotka seisoivat koskessa kanoottiaan tyhjentäen.

Majoitus oli varattu Peurakosken vuokrakämppään, jonka piti olla kätevästi joen varressa. Ja tavallaan olikin, mutta kävi kuitenkin niin, että eksyimme. Meillä oli hyvät laminoidut kartat ja koskikuvaukset, mutta kun koskia oli niin tiheään ja toisaalta karttoja on koskissa vaikea lukea, niin laskimme yhden kosken pitkäksi. Jouduimme siis kiskomaan Peurakosken takaisin ylävirtaan, jotta pääsimme kämpille. Se onnistui akanvirtoja hyödyntäen, tuli pieni loppukiri päivälle.

Päivä 3 - Peurakoski - Saarikoski 46 km

Mariannen tyylinäyte sileässä vedessä, koskissa kuvaukseen ei ollut mahdollisuutta
Torstai tiedettiin reissun pisimmäksi melonnaksi.  Kosket seurasivat toisiaan ja laskuohjeiden lukuinto alkoi jo herpaantua, "okei, keskeltä kiviä väistellen" muodostui taktiikaksi, kun esimerkiksi ao. ohjeen noudattaminen on pirun vaikeaa kun virtaavassa vedessä yrittää arvioida, että meniköhän 60 metriä jo.

Yläosan koski I-, 80 m lasketaan keskeltä. Alaosan Pikku-Toivakka I, 280 m lähtö keskeltä tai vasenta laitaa matalan veden aikana, keskellä–keskilinjan vasemmalla puolella 60 metriä, isojen kivien välistä, jonka jälkeen keskilinjasta oikealle 100 m ja siirtyminen keskilinjaan. Loppu 120 m keskilinjasta hieman oikealle

Päivän haasteena oli sopivan rantautumispaikan löytyminen paikasta josta pääsisi tielle. Karttaa ja reittikuvausta lukemalla sellaista ei luontevasti löytynyt. Muutamaakin paikkaa kokeiltiin ja lopulta kajakit saatiin melko jyrkkään rinteeseen, josta pieni ryynäys tielle. Saman paikan olivat löytäneet myös hyttyset – vai paarmojako olivat, en enää vuoden jälkeen muista, jotain vitsauksia kuitenkin.

Majoitus oli Simojoen eräkartanossa, joka oli hieno Twin Peaks-henknen "paikka, jonka aika unohti", muistutti toisaalta myös hotellia Hohto-elokuvassa, vaikka olikin joen varrella eikä vuorella. Henkilökuntaa siellä ei ollut, vaan meillä oli paikka kokonaan käytössämme. Seuranamme oli nuorten miesten lohestusseurue, joka kalasti öisin kun joella ei ollut niin ruuhkaista. Harrastus sekin, seistä yöllä joessa nollassa asteessa selvin päin.

Päivä 4 - Saarikoski - Alaniemi 25 km

Kun edellisenä päivänä vedettin vähän pidemmälle kuin oli tarkoitus, niin perjantai jäi aika pyrähdykseksi. Päivään sisältyi myös reissun ensimmäinen II-luokan koski (Kalliokoski (Lantonperä): 1200/8,2 m). Koskenlukutaito oli reissun aikana jonkin verran kehittynyt ja siitäkin selvittiin kuivana. Intiaanikanootilla ei näihin koskiin enää olisi asiaa ja ensimmäisenä päivänä tapaamamme seurue lopettikin matkansa Eräkartanoon.

Meidänkin majoituksemme oli jälleen Eräkartanossa, joten kyytipalveluita ei tarvittu. Pienenä miinuksena se, että sauna oli sähkölämmitteinen. Kyllähän sen toisaalta kesti kun mietti, että jotkut kärvistelevät teltassa.

Päivä 5 - Alaniemi - Onkalo (Pohjanlahti) 30 km

Viimeisenä päivänä odottivat reissun pahimmat kosket, jotka hieman mietityttivät edellisenä iltana. Kuolemankoski ei kuulosta kovin hyvältä. Näistä pahin - Hamarinkoski - on luokitukseltaan II+.

Niistäkin selvittiin ja oikeastaan ilman läheltä-piti -tilanteita. Simojoen viimeinen koski on Suukoski ja sen jälkeen oli vielä parin kilometrin merimelonta Onkalon pienvenesatamaan.
Kaija oli käynyt hakemassa Simon keskustasta tuoreita munkkeja. Huomaa kajakin kannella action-kamera koskikuvausta varten

Kertakaikkiaan hieno retki, säät olivat siedettävät/hyvät ja Simojoki on erinomainen melontajoki, jos ei pelkää II-luokan koskia. Kiitokset Marianne seurasta ja Kaija palveluista! Minä ajelin yöksi Kokkolaan ja siitä seuraavana päivänä kotiin.

Muutama video:






perjantai 19. tammikuuta 2018

Melontaa Võhandu-joella Virossa 10-11.6.2017

Teinipoika suostui lähtemään melontaretkelle ennen siirtymistä Puolustusvoimien palvelukseen. Kohteeksi valikoitui Võhandu-joki Virossa. Meillä oli kaksi viikonloppua, jotka tulivat kyseeseen sillä diilillä, että jos kohdalle sattuu tarpeeksi hyvä keli. Ja heti ensimmäiselle sattuikin kesän 2017 skaalalla todella hyvä, sateeton +20 astetta ennusteessa.

Võhandu on 162 km pitkä joki. Keväisin siellä järjestetään 100 km pituinen Võhandu-maraton-melontakisa. Me lähdimme melomaan vähän pienemmällä kunnianhimolla osuuden Kääpa-Võõpsu, joka vuokraamon mukaan oli 80 km.

Lautalla yli, yöpyminen Tartossa, josta aamulla tunnin ajomatka vuokraamoon Põlvaan ja kuljetus joelle.
Lähtötunnelmissa.


2,5 tunnin melonnan jälkeen vastaan tuli myllypato, ensimmäinen päivän ja reissun kahdesta kantopaikasta.

Myllypato. Pyllymato. Ehhehe.
Matkaa tehtiin taas kaksi tuntia ja tuli toinen kantopaikka, jossa lounas. Maisemat olivat Baltian joilta tuttuja, punaista hiekkakiveä ja luolia.



Päivä päätettiin 7,5 tunnin matkustamisen jälkeen, josta melontaa ehkä 6 h. Matkaa tehtiin 35 km.  Kalusto jätettiin maantiesillan alle ja majoittaja Polvasta kävi hakemassa meidät. Polvassa ruokapaikan löytyminen oli hieman haastavaa, mutta löytyi sentään parakkimainen hotelli ja sieltä auki ollut ravintola. Opimme myös, että Põlvan suuri mies on haitarinsoittaja "lõõtsakuningas" Karl Kikas (1914-1992).

Toisena päivänä matka kulki aika pitkän aikaa ruovikon halki, vasemmalle-oikealle-vasemmalle-oikealle. Matkalle mahtui myös järvimäistä, tyyntä jokea sekä muutama helppo koski tai niva, joiden laskupaikat oli selkeästi merkitty joen yli viritettyjen köysien nuolilla.



Toiseen päivään ei sattunut yhtään kantopaikkaa. Matkaa tehtiin seitsemisen tuntia ja 36 km päästä oltiin Räpinassa. Taivaalle alkoi kertyä tummia pilviä ja tuuli yltyi. Päätettiin, että eiköhän lopeteta retki tähän ennen kuin menee selviytymiseksi ja soitettiin vuokraaja hakemaan Räpinan rannasta.  Matkaa Vööpsuun olisi ollut vielä 9,2 km. Siitä olisi voinut jatkaa vielä matkaa Lämmijärvelle, joka on Viron ja Venäjän rajajärvi.

Retken päätös. - kaluston siivous
Palasimme siis Põlvaan autolle ja aloitimme paluumatkan. Yöpyminen oli Tarton ja Tallinnan puolessavälissä ja se olikin reissun todellinen bonusylläri. Majapaikkamme oli aito virolainen kartano, jossa ei ollut ketään muita yöpyjiä ja emäntäkin lähti pois - koko kartano puistoineen oli käytössämme! Tai itse asiassa tämä oli entisen kartanon sivurakennus, mutta komea kuitenkin.

Eistvere-kartano. Vahva suositus.
Paluu oli iltalaivalla, joten Tallinnassa ehdittiin vielä syödä pihviravintolassa, saada pysäköintisakko ja käydä Merimuseossa.

Viron ensimmäinen sukellusvene - lähtisitkö tällä syvyyksiin?



Rauhallista lipumista Võhandu-joella