20: Länsisatama

Ma 20.6.2011. Retki 24/55

Länsisatama on merellinen kasvava kaupunginosa Helsingin lounaiskulmassa. Se jakaantuu neljään osa-alueeseen: Lapinlahti, Ruoholahti, Jätkäsaari ja Munkkisaari.

 

 

 

Lapinlahdessa ei asukkaita juuri ole, kuolleita sitäkin enemmän. Siellä sijaitsee nimittäin Hietaniemen hautausmaa, jossa voi käydä bongaamassa kuuluisuuksien ja suuruuksien hautoja. Hietaniemessä lepäävät mm. melkein kaikki presidentit, Alvar Aalto, Akseli Gallen-Kallela ja Sakari Topelius (hauta kuvassa). Luontoarvoja tarjoavat komeat vanhat puut ja kesyt oravat. Ilmeisesti myös kanikanta on vankka, koska kallellaan näkyivät olevan monet paadet, paitsi Akselin, joka on sen verran jykevä mausoleumi, että vaatii isompia jyrsijöitä kaatuakseen.

 

 

 

Naapurissa sijaitsevasta Ruoholahdesta en ole koskaan pitänyt, lasia, terästä ja pelkkiä uusia kerrostaloja. Kanava on kyllä kiva ja sen päässä oleva One Pint pub kelpo olutbaari. Osa-alueen tunnetuin kohde on Kaapelitehdas, läntisen Helsingin kulttuurikeskus, jossa on useita museoita ja esitystiloja. Ruoholahteen kuuluu myös Salmisaari, jossa on uusi liikuntakeskus, jossa on mm. sisäbeachvolleykentät ja 31-metrinen kiipeilyseinä.

Uutta siltaa pitkin pääsee Jätkäsaareen, jonka kentällä on järjestetty Pohjoismaiden suurin maksullinen yleisötapahtuma: Dannyn konsertti viime kesänä. Vai oliko se Madonna? Jätkäsaaren jättimäisen rakennustyömaan keskellä asuu jo parituhatta ihmistä. 2020-luvulla osa-alueella on 17 000 asukasta ja osa-alueella on mm. autoton kortteli ja ruotsinkielinen kortteli, Kvarteret Victoria.

 

Jätkäsaaren ja Eiran välissä on Munkkisaaren osa-alue, joka Jätkäsaaren tavoin on pääosin täyttömaalla mereltä valloitettua Helsinkiä. Munkkisaaresta on pääosin teollisuus- ja telakka-aluetta, tuhat ihmistä siellä sentään asuu. Onnekkaimmat heistä Eiranrannan uusissa ökykerroistaloissa, jotka herättivät paljon keskustelua rakennusvaiheessa. Kaikki sentään saavat nauttia musiikista Nosturi-rakennuksessa. .Munkkisaaren rannat ovat vapaina virkistyskäyttöön ja siitä onkin hienot näkymät Helsingin edustan monipuoliselle vesiliikenteelle; samaan kuvaan saa helposti Silja Linen, vanhan kuunarin, melojan ja laivueen moottoriveneitä.

Kotimatkalla ei taas pysähdelty, kun yksin olin liikkeellä.

Matkaa tuli 34 km ja aikaa kului yli kolme tuntia.

36: Viikki

Pe 17.6.2011 Retki 23/55

Viikki on Helsingin suurimpia kaupunginosia. Asukkaita on vain reilu 10.000 mutta laajat luonnonsuojelualueet ja pellot kasvattavat pinta-alaa. Wikipedian mukaan Viikki on koillis-Helsinkiä, mutta aika keskellä se minusta näyttää olevan.

Lähdin retkelle suoraan töistä. Jouduin taas kiertämään yksin, kun Jessestä oli kivempaa softata kavereiden kanssa ja rouvasta oli kivempaa joogata sisätiloissa kesäiltana.

Viikki jakaantuu neljään osa-alueeseen: Viikinmäki, Viikin tiedepuisto, Viikinranta ja Latokartano.

Viikinmäkeen rakennetaan uutta vuoristokaupunkia, joka valmistuessaan kolminkertaistaa Viikinmäen asukasluvun. Kovareitistä väkeä tulossa, jos polkupyörällä liikkuvat. Uudesta alueesta tulee varmasti hieno, varsinkin jos Lahden moottoritie saadaan suunnitelmien mukaisesti muutettua kaupunkibulevardiksi, jolloin melu vähenee huomattavasti. Viikinmäki on helsinkiläisille hyvin tärkeä, siellä nimittäin sijaitsee jätevedenpuhdistamo, jossa puhdistetaan meidän kaikkien jätevedet. Valitettavasti puhdistamoon ei järjestetä säännöllisiä kierroksia, edellisen kerran avoimet ovet olivat maaliskuussa 2010. Olen sitä mieltä, että kansalaisen oppimäärään kuuluu käynti kaatopaikalla, jätevedenpuhdistamossa ja teurastamossa. Viikinmäkeläisten lähikauppa on jättimäinen Prisma, joka lannistaa satunnaisen maitopurkin ostajan.

Viikin tiedepuistossa sijaitsee pääosin Helsingin yliopiston laitoksia, asukkaita on vain muutamia satoja. Uusien lasi- ja terästalojen vieressä on mukavasti säilynyt Viikin kartano, jossa toimii tilausravintola. Kartanona se ei ole kummoinen, mutta kartanon takana on mahtava tammi, joka kannattaa käydä katsomassa. Tien toisella puolella on Helsingin onnistunein moderni patsas, virolaisen Villu Jaanisoonin “Kaikki on mahdollista”, viisimetrinen autonrenkaista tehty gorilla. Myös trooppinen puutarha Gardenia on Viikin tiedepuiston alueella. Sinne ei nyt alkukesän kukkaloistossa ollut tarvetta poiketa.

Viikinranta on laaja luonnonsuojelu-, pelto- ja ulkoilualue, joka ulottuu Vanhaankaupunkiin asti. Siellä asuu muutama sata ihmistä, juuri Vanhankaupunginkosken lähistön kerrostaloissa. Viikinranta on helsinkiläisten lintubongarien ykköspaikka. Myös puiden ystäville on tarjontaa, Siellä sijaitsee arboretum, jossa on puita ja pensaita yli 400 lajia. Wikipedia väittää virheellisesti arboretumia omaksi osa-alueekseen. Pitäisiköhän jo hommata wikipedian tunnukset ja korjata nämä virheet, joita melkein jokaisessa kaupungiinosa-artikkelissa tuntuu olevan? Viikinrannassa oli myös hyttysiä. Helsingistä ei siis tarvitse lähteä mökille nauttiakseen tästä luontokokemuksesta. Kuvaksi laitoin aluksi japaninmagnolian, mutta tuli mieleen, että ehkä blogilla on lukijoita jotka ovat nähneet junan ikkunasta Pasilan ja pyörineet Senaatintori—Linnanmäki-akselilla. Heille tiedoksi, että tällaistakin Helsingissä on. Ja jos Viikki on maantieteellisesti kutakuinkin Helsingin keskellä, silloin kuvassa on Helsingin keskusta. Ja Keskustan mailtahan tuo näyttääkin.

Latokartanossa asuu viikkiläisistä yli kaksi kolmasosaa. Alue on nuori, muutamia opiskelija-asuntoja lukuun ottamatta vuosituhannen taitteessa rakennettu. Osa-alueelta ei millään tuntunut löytyvän mitään omaleimaista. Pitkän pyörimisen jälkeen löysin mäen päältä puistontapaisen, jossa oli jälleen huonokuntoisia ensimmäisen maailmansodan linnoitteita. Varsinainen nähtävyys oli Lahdentien puoleinen aita, joka oli tehty komeista punagraniittilohkareista. Myös mäeltä ostarille laskevat portaat olivat samasta arvomateraalista.

Tällä kertaa ei tullut virvoketaukoa vaan pyörähdin vielä Tammiston kautta ostamassa elektroniikkaa.

Matkaa tuli 27 km ja aikaa kului kauppareissun kanssa kolme tuntia.

29: Haaga

Su 12.6.2011 Retki 22/55 .

Helle jatkui edelleen. Jesse lähti kolmen retken tauon jälkeen jälleen mukaan ja myös naiskauneutta saatiin tällä kertaa mukaan.

Haaga jakaantuu neljään osa-alueeseen: Pohjoisesta lukien Lassila, Pohjois-Haaga, Etelä-Haaga ja Kivihaka. Aika keinotekoiselta tuo jako vaikuttaa, kivihakalaisilla ja lassilalaisilla tuskin on paljon yhteistä. Lassila ja Pohjois-Haaga olivat sillä tavoin tuttuja että niistä löytyy peräti neljä entistä työpistettäni.

Lassila on selkeärajainen osa-alue Hämeenlinnanväylän, Vihdintien, Kehä Ykkösen ja Kaupintien muodostaman neliön sisällä. Mitään kovin omaleimaista en Lassilasta löytänyt. Valitsin kohteeksi Mätäjoen, joka on Vantaan entinen uoma. Näillä paikoilla oli Helsingin ensimmäinen asutus 3 300 eaa. Siitä tosin ei ole maastossa enää mitään merkkejä. Juniorijalkapallon harrastajille Lassila on tuttu urheilupuistostaan.

Pohjois-Haagassa on pääosin 50-luvun kerrostaloja, joissa asuu n. 9 000 ihmistä. Sisällissotaharrastajat voivat sieltä käydä aseman lähistöltä bongaamassa saksalaisten teloittamien punaisten haudan. Me valitsimme rauhanomaisemman kohteen, suuren siirtomaalohkareen Näyttelijäntien varrella. Tässä paikalla on kuvattu Seitsemän veljestä elokuvan hiidenkivikohtaus vuonna 1939. Silloin Haaga oli vielä täysin maaseutua. Nykyään paikka on kerrostalojen ympäröimä. Kivelle kiipeäminen oli kohtuullisen helppoa, mutta alastuloon lähes tarvittiin palokunta paikalle.

Etelä-Haagassa on kohde, jonka kuuluisi olla Helsingin top-10 turistikohde ja se on kansainvälisestikin hieno. Tällaista kohdetta menisi turistimatkalla kauempaakin ihmettelemään. Nimittäin Alppiruusupuisto, jossa on vuodesta 1975 kasvatettu alppiruusuja. Nyt niitä on tuhansia ja osa miestä korkeampia. Alueella menee pitkospuureittejä ja kukkasia voi ihastella muutamalta näköalalavaltakin. Huonon turistikohteen tästä tekee se, että kukkameri on nähtävissä vain pari viikkoa vuodessa. Keskimäärin parhaimmillaan 11. kesäkuuta. Etelä-Haagan rautatieaseman nimi on historiallisista syistä Huopalahti. Sen nimistä osa-aluetta, kaupunginosasta puhumattakaan, ei ole.

Nina onnistui lukitsemaan pyöränsä ennen kuin tarkisti että avain on matkassa. Hän jäi Alppiruusupuistoon odottelemaan mopon tuomaa avainta ja me Jessen kanssa jatkoimme Kivihakaan. Kivihaka on muutaman kadun ja 700 ihmisen osa-alue Hakamäentien ja Hämeenlinnanväylän kulmassa. Jututin taas paikallinen, joka vahvisti ettei siellä mitään ole. Valitsin kuvauskohteeksi komean kallion, joka nousi Veripalvelukeskuksen vierestä. Kalliolla makasi myös pahapäinen huuteleva paikallinen nainen. Ensimmäinen kohtaamamme vihamielinen alkuasukas. Kivihaasta poistuessa lähes törmäsimme lumikkoon, joka raahasi itsensä kokoista myyrää. Myyrä jäi keskelle ajotietä ja lumikko karkasi tiheikköön. Sen verran saaliin menettäminen Euroopan pienintä näätäeläintä korpesi, että palasi hetken kuluttua ja läsnäolostamme huolimatta kävi raahaamassa paistikkeen parempaan talteen.

Helle janotti sen verran, että kotimatkalla oli pysähdyttävä Oulunkylän Mäkituvassa, joka juuri availi oviaan (ja ikkunoitaan).

Linkit: Pohjois-Haagan kotikaupunkipolku

Polkemista tuli 25 km ja aikaa retkeen meni kolmisen tuntia.

42: Kulosaari

Retki 21/55. La 11.6.2011

Helteisenä lauantaina sambakarnevaalin ja Eppu Normaalin välissä kävin Kulosaaressa. Se oli tosin ennestään melko tuttu.

Osa-alueita Kulosaaressa ei ole. Kaupunginosan jakaa kahtia Itäväylä. Kummallakin puolella Kulosaarta rannalla asuvat miljonäärit huviloissaan ja muu väki keskellä kerrostaloissaan. Kiersin pelkästään itäpuolella. Jostain mielipuolisesta syystä Kulosaaren kaupunginosaan kuuluu myös virkistysalue Kivinokka, vaikka kartasta sangen selvästi näkee, että sen pitäisi kuulua Herttoniemeen. Tutkimattomia ovat kaupunginosien rajat. Tai ainakin niiden muodostumisen syyt. Kulosaaren miljönäärien riesana ovat paitsi metron tuoma roskaväki, myös Korkeasaaren turistivirta.

Kulosaaresta oli vaikea valita, minkä pompööseistä rakennuksista valitsisi kohteeksi. Näkemisen arvoisia ovat Kulosaaren kasino ja varsinkin sen edessä oleva Wihuri-talo. Valitsin kuvaksi kuitenkin Irakin suurlähetystön, koska se pääsi yllättämään puun takaa mäkeä noustessa ja nauratti mahtavuudellaan. Mitähän etuja Irakilla mahtaa olla täällä ajettavanaan, että vaatii tuollaisen palatsin? Eiköhän me osteta sitä öljyä muutenkin. Hiukan matkaa samaa katua eteenpäin tulee Ukrainan suurlähetystö, joka onkin sitten 70-luvun parakkiarkkitehtuuria. Veikkaan, että Ukrainan henkilökunta kääntyy iltalenkilleen aina oikealle, ettei tarvitse nähdä Irakin linnoitusta.

Vanhaan helsinkiläiseen tapaan meren ranta on täälläkin enimmäkseen yksityisomistuksessa.  Muutaman umpitien päässä voivat kerrostaloasujatkin käydä ihmettelemässä merinäköalaa.

Kurkkua kostutin Navin isännöimässä ravintola Kuparilyhdyssä Kulosaaren ostarilla, joka käsittää kaksi baaria, kaupan ja Nordean. Ostarin viereisen koulun sivurakennuksessa piti muutaman vuoden näyttämöä teatteri Kultsa. Tätä aikaa muistellaan vieläkin Kulosaaren kulttuurin kulta-aikana.

Pyörämatkaa tuli koko päivänä 37 km.

44: Tammisalo

To 9.6.201 Retki 20/55.

“Me tehdään Helsingistä Shangri-La”, laulaa Paleface. Hän ei ilmeisesti ole käynyt Tammisalossa, sillä Shangri-La on jo täällä. Tammisalo on kaupunginosa, joka herättää henkilöstä riippuen ihailua, kateutta tai katkeruutta.

Tein retken Tammisaloon suoraan töistä helteisenä iltana. Jesseä en tavoittanut, joten yksin eksyilin taas. Jouduin jälleen nöyrtymään sen edessä, että olen surkea suunnistaja.

Tammisalo on hyvin selkeästi erottuva kaupunginosa, sillä se on saari. Tammisaloon pääsee autolla vain kahta siltaa, Herttoniemestä tai Laajasalosta. Tammisalo on täydellinen idylli, kaupunginosassa ei ole yhtään kauppaa, baaria eikä muutakaan häiriötekijää, on vain omakotitaloja ja venekerho. Asukkaita on 2 200 ja he kaikki ovat hyvin voivia ja urheilullisia. Ainakaan muunlaisia en nähnyt, kun pyöräilin koko saaren ympäri. Rantaviivaa pitkin Tammisaloa ei pääse kiertämään, sillä ranta on pääosin yksityisomistuksessa. Yhtään ei-etnistä suomalaista en nähnyt. Kaduilla ei näkynyt yhtään joutoväkeä maleskelemassa, kaikki olivat määrätietoisesti suorittamassa jotain. Saaressa ei ole läpiajoliikennettä eikä yhtään niin isoa katua, jonka yli ei voisi laittaa ekaluokkalaista kävelemään.  Tammisalon suomalaisen idyllin erottaa amerikkalaisesta idyllistä enää se, ettei silloilla ole vartioituja portteja. Toistaiseksi roskaväkikin pääse tutustumaan Tammisaloon.

Valitsin kuvauskohteeksi Tammisalon kanavan. Jatasalmentie 11:sta komea huvila kannattaa myös käydä katsastamassa. Siellä oli isäntäväkeä pihalla, joten en kehdannut kuvata. Sen sijaan Kotiseutureitissä mainostettu Airotien huvila on palanut vuonna 2005 ja tilalla on kaksi modernia laatikkoa.

Matkaa töistä lähtiessä tuli 29 km ja aikaa kului 2,5 tuntia.

Linkit:

Kotiseutureitti 17: Marjaniemi-Roihuvuori-Tammisalo

47: Mellunkylä

Sunnuntaina 5.6. Retki 19/55

Tämä on ensimmäinen parvekkeella kirjoitettu jaloitteluraportti. 

Jessen kesäloma alkoi ja kävikin yllättäen niin, että jaloitteluun ei enää löydy aikaa. Jatkossa Jesse siis on mukana vain kun siltä tuntuu.

Ensimmäinen yksin tehty jaloittelu suuntautui Mellunkylään lämpimässä tuulisessa kesäilmassa. Mellunkylä muodostuu viidestä osa-alueesta: Kivikko,Kurkimäki,Kontula,Mellunmäki,Vesala. Mellunkylässä asuu suomalaisen pikkukaupungin verran ihmisiä, yli 36 000. Yli puolet heistä Kontulassa.

Lännestä saavuttaessa ensimmäisenä tuli vastaan Kivikko. Valitsin kohteeksi Ylläshallin. Helsingin ainoan paikan, jossa voi hiihtää talvella. Tai ainakin periaatteessa, hiihtoputki on ollut suljettuna maaliskuusta asti ja koko touhu vaikutti konkurssikypsältä. Samassa hallissa on myös tenavien touhutila hoplop, jossa sunnuntaina oli muutama asiakas. Ylläshalli on ankean näköisen jättömaan keskellä, isolla lisäparkkipaikalla oli yksi auto, sekin poltettu. Tervetuloa itään!

Kivikon jälkeen Kurkimäki näytti melkein viehättävältä, olivathan kerrostalot täällä pääosin vain kolmikerroksisia. Omaleimaista kohdetta ei helposti löytynyt, joten päädyin Kurkimäenpuistoon ja siellä olevaan ensimmäisen maailmansodan linnoitusraunioihin. Näitä tosin löytyy Helsingistä useasta paikkaa edustavammassa kunnossakin. Kurkimäelle silti pisteet hyvin informatiivisista kaupunginosasivuista, joista selvisi lähinnä, ettei sen kummempaa nähtävyyttä osa-alueesta löydy.

Seuraava osa-alue, Kontula, yllätti positiivisesti. Pidin ostoskeskuksen valitsemista kohteeksi hieman köyhänä ratkaisuna, mutta Kontulan ostari osoittautui ainutlaatuiseksi nähtävyydeksi. Voisi sanoa, että turha on helsinkiläisen lähteä ulkomaille, jos ei ole käynyt Kontulan ostarilla; Suomessakin riittää vielä nähtävää. Ostari on Suomen suurin avo-ostoskeskus, siis sellainen, johon kaikkiin 85 liikkeeseen mennään ulkoa. Niistä liikkeistä silmämäärin arvioiden puolet oli ravitsemusliikkeitä. Mieleen tuli joku etelän lomakohde kun baaria oli baarin vieressä. Etelän kohteissa ei tosin näe porukkaa niin sekaisin kuin Kontulassa. Ehdottomasti paikka, jonne viedä ulkomaiset vieraansa, Kontulan ostari on pikakurssi suomalaisuuteen. Vaikka epäsuomalaisesti torilla pyörivä porukka ryhtyy juttusille tuntemattomienkin kanssa. Toki muutkin kansalaisuudet ovat Konalassa hyvin edustettuina.

Vantaan rajalla oleva Mellunmäki tuntui Kontulan jälkeen jopa porvarilliselta osa-alueelta. Kohteeksi valitsin Laakavuoren, joka olikin melko hieno pääosin paljas kallio. Elämyksen täydensi mäen alla oleva rodopuisto, joka oli sopivasti kukoistuksessa.

Kontulan ja Mellunmäen välissä olevasta Vesalasta valitsin luontokohteen. Pienessä puistossa oleva Laurin mänty on alueportaalin mukaan Helsingin toiseksi vanhin puu. Ja hieno petäjähän se olikin. Siitä vanhimmasta puusta on yllättäen vähemmän tietoja, yhden kansalaisen mukaan se olisi Kirjatyöntekijänkadulla Krunikassa. Pitääpä käydä katsomassa.

Paluumatkalla nautin vehnäoluen Malmin Suskin terassilla, jossa oli Pienpanimofestivaali. Hienoa, että Malmillekin on saatu olutpaikka, jossa on valikoimaa. Ja aurinko paistaa terassille kahdeksaan asti.

Matkaa tuli 27 km ja aikaa meni 2,5 tuntia.

33: Kaarela

Perjantaina 3.6. Retki 18/55

Pienen otoksen perusteella Kaarela on lähes tuntematon kaupunginosa, vaikka Kaarelassa asuu lähes 30 000 ihmistä. Paremmin tunnettuja ovat sen osa-alueet: Kannelmäki, Maununneva, Malminkartano, Hakuninmaa ja Kuninkaantammi, joka erotettiin vuonna 2007 Hakuninmaasta omaksi osa-alueekseen. Wikipediaan tämä tieto ei vielä ole ehtinyt.

 

 

Kaarela oli minulle Kannelmäen läntisintä osaa lukuun ottamatta outoa seutua ja navigointi osoittautui haasteelliseksi, karttaa joutui konsultoimaan vähän väliä.

Kierros aloitettiin Maununnevalta, jossa oli tarkoitus ottaa kohteeksi alueella oleva suojeltu suo, joka osoittautui niin “kämäseksi” että kohteeksi vaihdettiin Suomen kirjalliseen historiaan piirtynyt tai pikemminkin kirjoittautunut katu: Juoksuhaudantie, karihotakaisturistien pakollinen matkakohde.

 

 

 

 

 

 

 

Kannelmäessä mahdollinen kohde olisi ollut läntisen Helsingin kulttuurikeskus, Kanneltalo. Valitsimme kuitenkin Suomen suurimman, nimittäin Suomen suurimman Prisman. Tyydyimme ihailemaan kolossia ulkoa, sillä ei huvittanut kävellä kilometriä kaupassa saadakseen jäätelön.

Kannelmäestä matka jatkui useiden kartanlukutaukojen, junaradan alituksen ja Mätäojan ylityksen (muutamaan kertaan)  jälkeen Malminkartanoon, jonka kohde oli Malminkartanon jätemäki, Helsingin korkein kohta. Matkalla sinne yritettiin katsastaa itse Malminkartano, sitä kuitenkaan löytämättä. Kartanoitahan meillä on jo kohteina tässä sarjassa kaksikin, joten vahinko ei liene suuri ja rakennus on nykyään yksityiskäytössä. Malminkartanon huippu osoittautui hienoksi kohteeksi, esteetön näköala kaikkiin ilmansuuntiin 90 metrin korkeudella merenpinnasta. Mäen korkeus on katutasosta 76 metriä ja huipulle vie 426 askelmaa, jotka tietysti käveltiin. Huipulle olisi vienyt myös pyörätie, mutta pitihän Helsingin pisimmät portaat kokea.

Takaisin itään palattaessa Hämeenlinnantien alitus löydettiin yllättävän helposti ja heti oltiinkin Hakuninmaalla. Pysäytin alkuasukkaan ja kysyin mitä täällä on nähtävää, kun Internet-lähteistä en mitään löytänyt.Mies kertoi, että “eipä täällä muuta ole kuin taloja ja luontoa, tämmöinen tyypillinen rauhallinen nukkumalähiö”. Luonnosta sitten otettiin kuva. Hakuninmaa oli kuitenkin kärkisijoilla käymistämme paikoista-joissa-ei-ole-mitään.

Viimeinen osa-alue oli Kuninkaantammi. Siellä ei vielä juurikaan ole asukkaita, keskustan rakennustyöt alkavat ensi vuonna. Valmiina alueelle on tarkoitus asuttaa 5 000 uutta helsinkiläistä. Tai saattavat ne olla vanhojakin. Kuninkaantammessa on jännittävä kohde, jota ei ole merkitty karttoihin ja jota en turvallisuussyissä voi tässä paljastaa. Tälle kohteelle on uudessa kaavassa kiinnostavan tuntuinen virkistyskäyttö.  Alue on saanut nimensä tammesta, joka perimätiedon mukaan on Ruotsin kuninkaan 1600-luvulla istuttama. Kovin tunnettu puu ei ole, koska kaksi pysäyttämäämme alueen alkuperäisasukasta eivät puusta mitään tienneet. Ei myöskään brittituristi.

 

 

Paluumatkalla Haltialan kahvilassa nautittiin limu ja munkki. Sekä olut brutaalisti lötkötuopista.

Tuulisena, lähes myrskyisenä päivänä poljettiin 29 km. Retki kesti 3,5 tuntia.