Melontaa Simojoella 26.6.-1.7.2017

Pitää kirjoittaa edelliset reissut pois, ennenkuin pääsee uusille. Ei tämä tosin enää 2018 Simojoen melojia auta, koska joki on tietojeni mukaan melottavissa vain korkean veden aikaan. Simojoesta on niin hyvät koski- ja reittikuvaukset, että niitä on turha tässä toistaa, keskityn omiin kokemuksiini.

2017 juhannuksen jälkeen pääsin toteuttamaan luksuluokan melontareissun: koko Simojoki 172 km merelle asti. Luksusluokan sikäli, että käytössä oli huoltoauto, joka haki meidät joen varresta lakanoiden väliin majoittumaan, eikä näin ollen tarvinnut kärsiä mistään eräjormailuista. Kalustona oli kajakkiyksikkö.

Päivä 0

Maanantai meni ajaessa Helsingistä Ranualle, aika puuduttavaa touhua yksinään. Majoitus Guesthause Ranua, mukava paikka järven rannalla. Saunan sai itse lämmittää puilla, kävelymatka läheiseen pizzeriaan jossa tietenkin poropizza, kun ensimmäistä kertaa Lapissa olin.

Päivä 1 - Kaitajärvi-Tolja 37 km

Tiistaina alkoi melonta Kaitajärveltä. Melonta Simojoella on aika vauhdikasta, koskia on kymmeniä ja ne ovat kaikki laskettavissa melko vähäiselläkin kokemuksella. Ensimmäisenä päivänä vastaan tulikin pelkkiä I-luokan koskia, maasto oli erämaista ja soista.

Erämaista maisemaa Simojoen yläjuoksulla

Päivän melontamatka oli 37 km, kalusto jätettiin Toljaan ja huoltoauto vei meidät takaisin Ranuan Guesthouseen (tietä pitkin 10 km). Matkalla käytiin katsomassa Ranuan eläintarha, jossa suurimpana vetonaulana olevat jääkarhut eivät oikein halunneet esiintyä.

Pääsin näin lähelle lapinpöllöä.
NO OKEI! Ranuan eläintarhassa oli ja verkon läpi kuvattu,
mutta pääsin kuitenkin

Päivä 2 - Tolja-Peurakoski 36 km

Enimmäkseen sää suosi

Ensimmäisenä päivänä olin huomannut, että varusteeni olivat hiukan turhan optimistiset Lappiin. Viimeaikaiset melontaretkeni ovat olleet helteisessä Ranskassa ja aurinkoisessa Baltiassa, totuus Suomesta on unohtunut. Aukkopeitteestä pärskyi koskissa vettä sisään ja jokivesi ei ollut kovin lämmintä vaikka päivisin lämpötila lähelle kahtakymppiä kipusikin. Kävin Ranuan ihmeellisestä sekatavarakaupasta ostamassa henskelit, jolla virittelin aukkopeitettä pitävämmäksi.

Aamiaisen ja ostosreissun ajelu takaisin kajakeille. Kohtasimme miesseurueen, joka oli jo pari tuntia melonut ja taukoa pitämässä. He olivat yöpyneet teltoissa, koko yön oli satanut ja lämpötila yöllä nollan tuntumassa. Osa seurueesta näytti siltä, että pitivät meidän taktiikkaamme järkiperäisempänä toimintana. He olivat matkassa intiaanikajakeilla ja muutama oli kaatunut jo edellisenä päivänä ja kosket vain vaikeutuisiat tästä eteenpäin.

Heti ensimmäisessä koskessa (Toljankoski: I+, 440/3,5 m) ohitimmekin nämä kaverit, jotka seisoivat koskessa kanoottiaan tyhjentäen.

Majoitus oli varattu Peurakosken vuokrakämppään, jonka piti olla kätevästi joen varressa. Ja tavallaan olikin, mutta kävi kuitenkin niin, että eksyimme. Meillä oli hyvät laminoidut kartat ja koskikuvaukset, mutta kun koskia oli niin tiheään ja toisaalta karttoja on koskissa vaikea lukea, niin laskimme yhden kosken pitkäksi. Jouduimme siis kiskomaan Peurakosken takaisin ylävirtaan, jotta pääsimme kämpille. Se onnistui akanvirtoja hyödyntäen, tuli pieni loppukiri päivälle.

Päivä 3 - Peurakoski - Saarikoski 46 km

Mariannen tyylinäyte sileässä vedessä, koskissa kuvaukseen ei ollut mahdollisuutta

Torstai tiedettiin reissun pisimmäksi melonnaksi.  Kosket seurasivat toisiaan ja laskuohjeiden lukuinto alkoi jo herpaantua, "okei, keskeltä kiviä väistellen" muodostui taktiikaksi, kun esimerkiksi ao. ohjeen noudattaminen on pirun vaikeaa kun virtaavassa vedessä yrittää arvioida, että meniköhän 60 metriä jo.

Yläosan koski I-, 80 m lasketaan keskeltä. Alaosan Pikku-Toivakka I, 280 m lähtö keskeltä tai vasenta laitaa matalan veden aikana, keskellä–keskilinjan vasemmalla puolella 60 metriä, isojen kivien välistä, jonka jälkeen keskilinjasta oikealle 100 m ja siirtyminen keskilinjaan. Loppu 120 m keskilinjasta hieman oikealle

Päivän haasteena oli sopivan rantautumispaikan löytyminen paikasta josta pääsisi tielle. Karttaa ja reittikuvausta lukemalla sellaista ei luontevasti löytynyt. Muutamaakin paikkaa kokeiltiin ja lopulta kajakit saatiin melko jyrkkään rinteeseen, josta pieni ryynäys tielle. Saman paikan olivat löytäneet myös hyttyset – vai paarmojako olivat, en enää vuoden jälkeen muista, jotain vitsauksia kuitenkin.

Majoitus oli Simojoen eräkartanossa, joka oli hieno Twin Peaks-henknen "paikka, jonka aika unohti", muistutti toisaalta myös hotellia Hohto-elokuvassa, vaikka olikin joen varrella eikä vuorella. Henkilökuntaa siellä ei ollut, vaan meillä oli paikka kokonaan käytössämme. Seuranamme oli nuorten miesten lohestusseurue, joka kalasti öisin kun joella ei ollut niin ruuhkaista. Harrastus sekin, seistä yöllä joessa nollassa asteessa selvin päin.

Päivä 4 - Saarikoski - Alaniemi 25 km

Kun edellisenä päivänä vedettin vähän pidemmälle kuin oli tarkoitus, niin perjantai jäi aika pyrähdykseksi. Päivään sisältyi myös reissun ensimmäinen II-luokan koski (Kalliokoski (Lantonperä): 1200/8,2 m). Koskenlukutaito oli reissun aikana jonkin verran kehittynyt ja siitäkin selvittiin kuivana. Intiaanikanootilla ei näihin koskiin enää olisi asiaa ja ensimmäisenä päivänä tapaamamme seurue lopettikin matkansa Eräkartanoon.

Meidänkin majoituksemme oli jälleen Eräkartanossa, joten kyytipalveluita ei tarvittu. Pienenä miinuksena se, että sauna oli sähkölämmitteinen. Kyllähän sen toisaalta kesti kun mietti, että jotkut kärvistelevät teltassa.

Päivä 5 - Alaniemi - Onkalo (Pohjanlahti) 30 km

Viimeisenä päivänä odottivat reissun pahimmat kosket, jotka hieman mietityttivät edellisenä iltana. Kuolemankoski ei kuulosta kovin hyvältä. Näistä pahin - Hamarinkoski - on luokitukseltaan II+.

Niistäkin selvittiin ja oikeastaan ilman läheltä-piti -tilanteita. Simojoen viimeinen koski on Suukoski ja sen jälkeen oli vielä parin kilometrin merimelonta Onkalon pienvenesatamaan.

Kaija oli käynyt hakemassa Simon keskustasta tuoreita munkkeja. Huomaa kajakin kannella action-kamera koskikuvausta varten

Kertakaikkiaan hieno retki, säät olivat siedettävät/hyvät ja Simojoki on erinomainen melontajoki, jos ei pelkää II-luokan koskia. Kiitokset Marianne seurasta ja Kaija palveluista! Minä ajelin yöksi Kokkolaan ja siitä seuraavana päivänä kotiin.

Muutama video:

Ekan päivän koski, ajelin kiveen ja perä edellä alas.

Vauhdikasta menoa Hamarinportissa

Melontaa Võhandu-joella Virossa 10-11.6.2017

Teinipoika suostui lähtemään melontaretkelle ennen siirtymistä Puolustusvoimien palvelukseen. Kohteeksi valikoitui Võhandu-joki Virossa. Meillä oli kaksi viikonloppua, jotka tulivat kyseeseen sillä diilillä, että jos kohdalle sattuu tarpeeksi hyvä keli. Ja heti ensimmäiselle sattuikin kesän 2017 skaalalla todella hyvä, sateeton +20 astetta ennusteessa.

Võhandu on 162 km pitkä joki. Keväisin siellä järjestetään 100 km pituinen Võhandu-maraton-melontakisa. Me lähdimme melomaan vähän pienemmällä kunnianhimolla osuuden Kääpa-Võõpsu, joka vuokraamon mukaan oli 80 km.

Lautalla yli, yöpyminen Tartossa, josta aamulla tunnin ajomatka vuokraamoon Põlvaan ja kuljetus joelle.

Lähtötunnelmissa.

2,5 tunnin melonnan jälkeen vastaan tuli myllypato, ensimmäinen päivän ja reissun kahdesta kantopaikasta.

Myllypato. Pyllymato. Ehhehe.

Matkaa tehtiin taas kaksi tuntia ja tuli toinen kantopaikka, jossa lounas. Maisemat olivat Baltian joilta tuttuja, punaista hiekkakiveä ja luolia.



Päivä päätettiin 7,5 tunnin matkustamisen jälkeen, josta melontaa ehkä 6 h. Matkaa tehtiin 35 km.  Kalusto jätettiin maantiesillan alle ja majoittaja Polvasta kävi hakemassa meidät. Polvassa ruokapaikan löytyminen oli hieman haastavaa, mutta löytyi sentään parakkimainen hotelli ja sieltä auki ollut ravintola. Opimme myös, että Põlvan suuri mies on haitarinsoittaja "lõõtsakuningas" Karl Kikas (1914-1992).

Toisena päivänä matka kulki aika pitkän aikaa ruovikon halki, vasemmalle-oikealle-vasemmalle-oikealle. Matkalle mahtui myös järvimäistä, tyyntä jokea sekä muutama helppo koski tai niva, joiden laskupaikat oli selkeästi merkitty joen yli viritettyjen köysien nuolilla.



Toiseen päivään ei sattunut yhtään kantopaikkaa. Matkaa tehtiin seitsemisen tuntia ja 36 km päästä oltiin Räpinassa. Taivaalle alkoi kertyä tummia pilviä ja tuuli yltyi. Päätettiin, että eiköhän lopeteta retki tähän ennen kuin menee selviytymiseksi ja soitettiin vuokraaja hakemaan Räpinan rannasta.  Matkaa Vööpsuun olisi ollut vielä 9,2 km. Siitä olisi voinut jatkaa vielä matkaa Lämmijärvelle, joka on Viron ja Venäjän rajajärvi.

Retken päätös. - kaluston siivous

Palasimme siis Põlvaan autolle ja aloitimme paluumatkan. Yöpyminen oli Tarton ja Tallinnan puolessavälissä ja se olikin reissun todellinen bonusylläri. Majapaikkamme oli aito virolainen kartano, jossa ei ollut ketään muita yöpyjiä ja emäntäkin lähti pois - koko kartano puistoineen oli käytössämme! Tai itse asiassa tämä oli entisen kartanon sivurakennus, mutta komea kuitenkin.

Eistvere-kartano. Vahva suositus.

Paluu oli iltalaivalla, joten Tallinnassa ehdittiin vielä syödä pihviravintolassa, saada pysäköintisakko ja käydä Merimuseossa.

Viron ensimmäinen sukellusvene - lähtisitkö tällä syvyyksiin?

Rauhallista lipumista Võhandu-joella 

Melontaa Loire-joella Ranskassa

Retkiselostus neljän päivän melontaretkestä Loire-joella Ranskassa kesällä 2016

Loire on peräti 1 021 km pituinen joki, jonka valuma-alueena on viidennes Ranskan pinta-alasta. Se on melontakelpoinen koko matkaltaan, minä meloin kesällä 2016 vaimoni kanssa pienen 94 km maistiaisen neljän päivän maltillisilla päivämatkoilla. Eihän näitä päivämatkoja oikein melontaretkiksi kehtaa kutsua, mutta voihan tätä soveltaa pidempiinkin retkiin.

Palveluntarjoajia vuokraukseen joella on paljon ja ainakin meidän vuokraamomme kanssa homma sujui mallikkaasti. Keskiaikaisia kaupunkeja ja kyliä on sen verran tiheästi, että majoituksen järjestäminen ei ole ongelma .

19.7.2016: Blois

Retki alkoi Cavereausta, jossa ei ollut muuta kuin vesillelaskupaikkamme. Tosin yläjuoksulle katsoessa näkyi ydinvoimala. Vaimon kulmakarvojen asennosta päättelin hänen mieleensä nousevan epäilyksiä markkinoimani ranskalaisen kulttuurimaiseman ja luonnon keskellä tehtävän melontaretken suhteen.

Ja kyllähän ne maisemat siitä paranivat.

Melonta päättyi 22 kilometrin jälkeen Bloisiin, Reissun ainoiksi pohdittavaa aiheuttaviksi seikoiksi melontateknisesti osoittautuivat kaupunkien sillat, joissa oli aina jonkinmoinen virtaus tai pudotus. Vuokraamosta olimme saaneet kartan, jossa ranskalaisella tarkkuudella selostettiin, mistä sillan kuudesta aukosta oli turvallista laskea ja mistä missään nimessä ei voinut laskea. Ongelmana oli vain se, että reaalimaailmassa aukkoja oli 11.

Päivä oli todella kuuma. Palautusjuoma oli paikallaan.

Blois on 47 000 asukkaan kaupunki, jonka päänähtävyys on linna. Kuten jokaisessa muussakin Loiren kaupungissa, kuten sittemmin saimme havaita.

Ensimmäinen majoituksemme oli todellinen designhuoneisto vanhassa kaupungissa.

Loire-joki ja Bloisia korkeammalta nähtynä.

Melontaretkellä voi syödä muutakin kuin sikanautaa purkista sateessa

Bloisin silta ja Loire

20.7.2016: Amboise

Ensimmäisenä päivänä olimme syöneet lounaaksi suomalaisen melontaretken perusmuonaa, purkkitonnikalaa ja vastaavaa. Toisena päivänä vaimo päätti, että loppuu se pelleily ja ostimme leipomosta Quiche Lorrainet evääksi. Tällä konseptilla mentiinkin sitten loput päivät.



Päivän melontamatka oli 34,4 km, joki virtasi mukavasti ja päivä oli helteinen. Matkan varrella oli Chaumont sur Loire linnoineen. Siinä ei kuitenkaan rantauduttu, vaan lounas nautittiin hiekkasärkällä.

Chaumont sur Loire 

Neljän maissa saavuttiin määränpäähän Amboiseen, majoituttiin, tehtiin pieni kaupunkikävely ja syötiin illallinen. Amboise on pieni, 12 500 asukkaan kylä, joka on jäänyt historiaan Leonardo da Vincin vanhuudenpäivien asuinpaikkana. 

Loire Amboisen kohdalla

Amboisessa auringonlaskun aikaan 

Toki linna Amboisestakin löytyy. Aamulla kävimme kiertämässä sen ja lähdimme joelle.

Amboisen linna

Amboise linnalta katsottuna

21.7.2016: Tours

Matkalla näimme muun muassa kallionrinteeseen louhittuja asuntoja.

Trogdolyytit!!! on yksi mainion Kapteeni Haddockin haukkumasanoista

Jokiromantiikkaa

Päivän matkan jälkeen (23,7 km) päädyimme Toursiin.

Toursin tyypillisiä taloja ja torielämää

Tours oli pysähdyspaikoistamme suurin kaupunki, 140 000 asukasta. Se on vireän tuntuinen, mukava opiskelijakaupunki. Jokaisessa yöpymässämme kaupungissa jätimme kanootin aivan keskustaan, pääsillan viereen. Toursissa tämä arvelutti eniten, koska joenranta oli näytti olevan suosittua ilta-elämäaluetta. Aamulla kalusto löytyi kuitenkin koskemattomana.

Vanhoja tulvaennätyksiä Toursin sillan alta. 1856 oli vähän kosteampaa.

Toursin kaupungintalo

22.7.2016 

Viimeisen melontapäivän matkaksi jäi 25,3 km. Noutopaikkana oli St Etienne de Chigny, jossa sielläkään ei varsinaisesti ollut muuta kuin joenpenkalta kalastajia ja hassu koira, joka nouti joesta isäntänsä sinne heittämiä kiviä.

Maisemaa Loirelta

Noutopaikalla kyytiä odottamassa

Linkkejä

Reittimme Google Mapsissa

Melontaa Salaca-joella Latviassa

Latvian joet ovat etelä-suomalaiselle hyviä melontakohteita. Rauhallisesti virtaavia, ei (juurikaan) kantopaikkoja, lyhyt ajomatka. Noin 10 vuotta sitten kävin Gauja-joella perhemelontamatkalla ja 2016 kesällä Salaca (Salatsi)-joella. 

Olin lähdössä yksin, mutta teinipoika yllätti ja halusi lähteä reissuun mukaan. Siispä tarvittiin kaksikko.

Virosta löytyi kanootinvuokraaja. Vuokra ja kuljetus olivat niin halpoja, ettei omaa kalustoa kannattanut lähteä kuskaamaan, kun kuljetukset olisi kuitenkin joutunut järkkäämään yhdellä autolla liikuttaessa.

Koko joen pituus on 94,7 km Burtnieks-järveltä merelle Salacgrivaan ja se oli tarkoitus meloa kahdessa päivässä, mutta vaimo protestoi, että poikaa ei saa rääkätä millään selviytymisreissulla, joten päätin lyhentää reittiä 12 km aloittamalla Mazsalacan kylästä. Kanoottivuokraaja hiukan epäili tätäkin, että näinköhän pääsemme merelle asti kahdessa päivässä, mutta tulisi kyllä hakemaan sieltä, minne jaksaisimme. Suomalaisena otin tuon haasteena.

Vesillelaskupaikassa olikin jo reissun hienoimpiin kuuluvat hiekkakivikalliot. Ja melkein heti Mazsalacan jälkeen alkoi luonnonpuiston alue, joka jatkui merelle asti.

Ensimmäinen tauko oli Skaņaiskalns Park , jossa nousimme näköalapaikalle etsimään kartan paikalla olevan suuren luolan sisäänkäyntiä tuloksetta.

 Punainen hiekkakivi murenee kynnellä. Mitään kirjoituksia emme tietenkään kallioon tehneet.

Jonkin matkan päästä Dauģēnista löytyivätkin Latvian pisimmät luolat, 346 m ja 159 m. Luolaan piti ryömiä sisälle, kovin pitkälle emme menneet kun matkaan ei sattunut lamppua, sinänsä amatöörimäinen virhe.

Reitin varrella oli runsaasti taukopaikkoja, leirintäalueita ja jopa opastekyltin, jossa kerrottiin kilometrimäärä Burtnieks-järveltä.

Ensimmäinen päivä päättyi Staiceleen 39 km melonnan jälkeen. Staicelessa oli iso silta ja pohjapato, josta vuokraaja oli sanonut, että siitä voi laskea, jos on vettä ja uskaltaa. Ei uskallettu. Tuossa videossa se ei kovin kummoiselta näytä ja olisihan siitä ämpärimuovikajakilla tullutkin, mutta lasikuituvehkeellä en uskaltanut.

Laskupaikan ohitus maitse tiesi kantohommia. Joen yli menevä kävelysilta oli sen verran kapea, että juuri ja juuri kanootti mahtui.

Staicelessa olin katsonut kartasta, että sillan jälkeen olisi kaupungin ranta, jossa olisi hyvä rantautua ja kävellä kylään. Ei ollut. Miehistössä alkoi olla päivän melonnan ja kantohommien jälkeen pientä kapinamielialaa, mutta onneksi seuraavan sillan alta löytyi hyvä rantautumispaikka ja lyhyehkö kävelymatka kylään. Soitimme sieltä majapaikkaamme ja vartin päästä noutaja (ja tulkki) olivatkin paikalla. Staicelessakin olisi ollut mökkikylä aivan joen varressa, mutta se oli täynnä, ilmeisesti jokin urheiluopisto. Latvian maaseutu näytti muutaman kylän perusteella olevan aika surullisessa kunnossa, väestö on vanhuksia tai lapsia, jäljelle jäänyt työikäinen väestö on alkoholisoitunutta.

Hyvin nukutun yön jälkeen taas kyyti joen varteen ja luontoon. Lisää punaista hiekkakiveä, luolia, komeita puita.

Lintuja näkyi paljon. Haikaroita, kotkia, haukkoja. Salaca on kuulemma myös hyvä lohijoki.

Tämän kiviasetelman tarkoitus jäi mysteeriksi.

Uimataukopaikalta löytyi miniatyyrisammakoita.

Video: Mitä lähemmäs jokea tultiin sitä vauhdikkaammaksi meno yltyi. Oli usean kilometrin pätkiä, joissa ei juuri tarvinnut muuta kuin ohjailla. (55 sek)

Ihmetystä herätti se, miten parhaaseen loma-aikaan näinkin hienolla kohteella oli niin vähän kulkijoita. Näimme kahden päivän aikana kaksi muuta kanoottikuntaa. Suurin osa matkasta oli maisemaa, jossa ei näkynyt mitään ihmisen tekemää.

Perillä! Edessä näkyvän sillan takana on meri

 Toisena päivänä melontaa tuli 47 km ja perillä Salacgrivassa oltiin kuudelta. Sen jälkeen vuokraajan odottelua, ajo takaisin Viroon omalle autolle ja kohti kotia. Keskusteltiin vielä siitä, että käydäänkö matkalla syömässä vai luotetaanko siihen, että majapaikasta saa vielä ruokaa. Ei käyty, luotettiin ja ei saanut. Päivällä ei tietysti oltu syöty mitään, koska oltiin melontaretkellä eikä syömisretkellä, joten energiat alkoivat olla aika vähissä. Emäntä suostui sentään tekemään meille muutaman voileivän ja niillä päästiin nukkumaan.

 Viimeisen yön majapaikka Via Baltican vieressä.

Reissun opit:

• Melontareissullakin voi nukkua hyvin. Teltassa ei ole pakko kärsiä. Majoitusliike järjestää mukavasti kuljetuksen.
• Ota lamppu mukaan. Voi tulla luola tai voit yöpyä kylässä, jossa ei ole katuvaloja.
• Ota enemmän kuvia. Nytkin taukopaikat ja rantautumispaikat ovat unohtuneet jo puolen vuoden jälkeen.
• Valitse hyvät melontakumppanit, jotka eivät kitise pienistä vastoinkäymisistä.
  Tässä onnistuttiin!

Linkkejä:
Routeyou.com Hyvä opaskartta, jossa kaikki taukopaikat ja nähtävyydet
Google Maps Ihan itse piirtämäni reitti muutamalla välietapilla

Melontaa Kokemäenjoella

Rapsakkaana pakkaspäivänä voi kaihoisasti muistella (ja suunnitella!) kesän melontareissuja. 

Elokuussa 2015 meloin veljeni ja hänen ystävänsä kanssa Kokemäenjoen Vammalasta Poriin. Kokemäenjoki osoittautui ennakoitua paremmaksi retkikohteeksi. Kajakkia ei joutunut kantamaan kuin kolmessa kohteessa. Tietysti kesän paras viikonloppusääkin auttoi viihtymään.

Perjantai 14.8.2015 Vammala - Ala-Kauvatsan joki

Matka alkoi Vammalasta Tyrvään voimalaitoksen alapuolelta perjantaiaamuna kymmenen tienoilla. Rantaan päästäkseen piti ohittaa puomi, jossa oli joku teksti, en enää muista mikä, olisiko ollut "Melojat tervetuloa" tai sitten "Asiaton kulkeminen kielletty".

Kokemäenjoki

Ensimmäinen etappi oli Äetsään, jossa oli seuraava voimalaitos. Matkaan meni pari tuntia. Maisemat olivat enimmäkseen peltoa, yksi helppo niva. Äetsän voimalaitoksen ohittaminen on oikealla, helppo kantomatka yksinkin. Suvannossa on uimaranta, johon rantauduin odottamaan Raumalta tulevaa toista kajakkia kavereineen. Lounaspysähdyksestä tulikin 5,5 tunnin mittainen. tapoin aikaa kävelemällä Äetsän keskustaan kebabille ja juomalla yhden oluen auringonpaisteessa.  Matkaan päästiin viimein kuudelta. Iltamelontaan jäi aikaa 3,5 tuntia, kun aurinko alkoi häipyä metsän taakse.

Äetsän voimalaitos

Yöpymispaikaksi oli valittu leiripaikka Puurijärvi-Isosuon kansallispuistossa. Sen löytäminen osoittautui vaikeaksi. Ensin piti palata Kokemäenjokea takaisin puoli kilometriä pientä haaraketta takaisin ja sitten nousta Ala-Kauvatsanjokea. Leiripaikka on oikealla rannalla ilman mitään merkintöjä, näyttää mökkilaiturilta. Paikka oli kuitenkin hyvä, huussi ja polttopuitakin löytyi. Pulahdus joessa, muutama notskimakkara, hörppy jallua ja nukkumaan.

Leiripaikka Ala-Kauvatsanjoella

Ensimmäisen päivän matka 31 km, 5 h 40 min. 

Lauantai 15.8.2015 Ala-Kauvatsanjoki - Harjavalta

Aamuhetki Ala-Kauvatsanjoella. Kokemäenjoki horisontissa.

Puurijärvi-Isosuon kansallispuisto oli odotettua hienompi, luulin sen olevan kartan mukaisesti suota, mutta olikin metsäinen. Jos aikaa olisi ollut, olisi mieluusti tehnyt lenkin Puurijärvelle. Mutta meri kutsui! Ensimmäinen n. 24 km etappi vei Kolsin voimalaitokselle. Putouskorkeus siinä on 12,5 metriä. Ohituspaikka vasemmalta. Kantohommeleihin meni noin tunti.

Välillä kapeampaa jokea. Mutta aurinko paistaa koko ajan!

Lounaspysähdys oli Kokemäellä, jossa täydennettiin myös muonavarastoja. Lounas syötiin puoli kuusi, joten kyllähän siinä jo hyvä nälkä olikin.

Kokemäen silta

Kokemäen jälkeen rannat olivat asuttuja, joten telttapaikan löytäminen osoittautui haasteelliseksi. Koko päivän paistanut aurinko oli laskemassa, joten rantaudumme ennen Harjavaltaa paikkaan, jossa kartassamme oli leirintäalue. Se oli vanhentunutta tietoa, alue oli nykyään kylätoimikunnan hallussa. Ketään ei kuitenkaan ollut paikalla, joten leiriydyimme siihen. Tulta ei tällä kertaa saatu, mutta tehtiinpä ne makkarat trangiassa ja nautittiin ne jalluhömpsyt kuitenkin. Kuunneltiin vielä hiekkalaatikon reunalla istuen pimeässä muutamat toivebiisit ja painuttiin telttaan.

Saari Kokemäenjoessa

Toisen päivän matka 38,2 km, 7 h 35 min

Sunnuntai 16.8.2015 Harjavalta - Pori

Naapurissa oli Emil Cedercreutzin museo, mutta se aukesi vasta yhdeltätoista, eikä meri odottanut. Sen sijaan parin tunnin melonnan jälkeen odotti päivän varsinainen koitos: Harjavallan voimalaitos, pudotuskorkeus 26,5 m. Ohitus vasemmalta. Parhaiten homma käy, jos mukana on pitkä köysi, jolla kajakit voi hallitusti laskea voimalaitoksen jälkeen jyrkkää rinnettä. Kun rinteestä on selvitty on vielä puolen kilometrin kantomatka laskupaikkaan. Kantohommiin meni tunti ja suunnitteluun ehkä toinen.

Harjavallan voimalaitos. A worthy opponent.

Matkalla oli Kukkaskoski, joka oli reissun ainoa, jota ehkä voi koskeksi sanoa. Muut karttaan koskeksi merkityt olivat väreilyä vedessä tai korkeintaan nivoja.

Ulvilan Kirkkojuopa. Pitää olla hyvä vauhti, jos aikoo meloa yli.

Ulvilassa pääuomasta erkani Kirkkojuopa, joka meni kylän keskeltä. Sitä ei voi suositella ainakaan matalan veden aikaan - kantohommiksi meni.

Tarkoitus oli alun perin meloa merelle asti, mutta aikataulu rupesi näyttämään mahdottomalta, kun samana iltana piti vielä hakea auto Vammalasta ja ajaa kotiin Helsinkiin. Niinpä lopetimme Porin Linnasillan kupeeseen kuudelta ja etsiydyimme läheiselle ravintolalaivalle odottamaan noutajaamme.

Laivalla huomattiin, että eipä oltu syöty mitään koko päivänä. Siitä kiitokset koko triolle, että mitään nälkäkiukkua ei tullut koko reissulla, vaikka aterian välit venähtivät aika pitkiksi.

Kolmannen päivän matka 33,7 km, 6 h.

Yhteenveto

Kokemäenjoki on erittäin suositeltava, hieno melontareitti. Maisemat ovat vaihtelevia, on mökkiasutusta, maanviljelystä, erämaata, hiekkarantoja, järvimäisiä pätkiä ja toisaalta kapeikkoja. Joki myös haarautuu monessa paikoin, joten ei välttämättä tarvitse mennä pääuomaa. Matkan Vammalasta Poriin tekee kolmessa päivässä harjaantumatonkin meloja, mutta päivät ovat sitten aika täysiä. Ja tietysti pitää varautua noiden voimalaitosten ohi kantamaan kalustonsa. Jos haluaa pidemmän reissun, sivujokia pitkin voi tehdä retkiä.

Kelit olivat meillä aivan täydelliset. Aurinko paistoi koko päivän ja lämpötila nousi hellerajalle.

Yhteismatkaksi tuli 104 km.

Google Mapsiin tekemäni Kokemäenjoki melontareitti Vammala-Pori